U-soten hammashuollon hoitojonot kasvussa – syynä muutto ja korona

0
Kaupungin hammashuolto on muuttanut Välskärintien vihreän talon tiloihin. Arkistokuva

U-soten viiden kunnan yhteistoiminta-alueen hammashuollon hoitojonot ovat kasvussa. Syynä on johtavan terveyskeskushammaslääkärin Pälvi Niemen mukaan koronan myötä lisääntynyt suojavarusteiden pukemistarve sekä uusien tilojen remontin venyminen, jonka alta he ovat joutuneet siirtämään potilaita.

– Osa siirretyistä potilaista on sellaisia, joille alkuperäinen aika on annettu keväällä. Määrää en kyllä osaa sanoa, koska samoja aikoja on siirretty useampaan kertaan, Niemi toteaa.

U-soten päähammashoitola muutti syksyllä terveyskeskuksen tiloista Mörnen vieressä sijaitsevaan vihreään taloon. Muutosta huolimatta päivystys sekä hammashuollon sivupisteet Vehmaalla, Kalannissa ja Pyhärannassa ovat toimineet täydellä teholla. Taivassalon terveysasema ja siten myös suun terveydenhuollon tilat siellä ovat remontissa vuoden loppuun asti.

– Remonttisulun aikana työntekijät ovat pitäneet pois ylityötuntejaan ja lomiaan sekä käyneet läpi pakollisia koulutuksia. Näitä varten ei tarvitse enää tänä vuonna varata aikaa, Niemi lisää.

Niemi sanoo myös, että korona-ajan alusta lähtien hammashoidon työntekijät ovat joutuneet suojautumaan aiempaa enemmän.

– Suojavarusteiden lisääntyminen on pidentänyt yksittäisiä hoitoaikoja, jolloin hoitokäyntejä on yhteensä vähemmän. Tosin nykyään tehdään ehkä kerralla useampia hoitotoimenpiteitä samalle potilaalle, jotta ei tarvitse koko ajan pukeutua ja riisua suojavarusteita, Niemi huomauttaa.