
Uudenkaupungin Kalan toiminta oli 1950-luvun lopussa parhaimmillaan varsin laajaa. Kalaa myytiin vuodessa kaikkiaan runsaat 700 000 kiloa yli 33 miljoonalla markalla sadalle asiakkaalle kymmenillä paikkakunnilla eri puolilla maata.
Kaupunginlahden rannalla Sorvakossa sijainnut yritys jatkoi edeltäjänsä Kala-Nilan toimintaa ja Uudenkaupungin Kalan jälkeen samoissa tiloissa toimi puolestaan Kalarannan Vihannes. Pakkahuonetta vastapäätä tehtiin siten kala- ja vihanneskauppaa kaikkiaan yli neljän vuosikymmenen ajan.
Jarmo Saarinen kertoi tästä ja paljosta muusta merellisessä illassa. Hän on perehtynyt aiemmin aika tuntemattomaksi jääneen Uudenkaupungin Kala Oy:n toimintaan Elinkeinoelämän keskusarkistosta löytyneiden asiapaperien avulla.
Kuulijoiden joukossa ollut yrityksen viimeisen toimitusjohtajan Kaino Jaakkolan poika Hannu Jaakkola ja Kalarannan Vihanneksen myöhempi toimitusjohtaja Tapio Haijanen kertoivat kumpikin mielenkiintoisia lisätietoja yritysten toiminnasta.
Kala-Nilan perustaja ja johtaja oli Lauri Nila , joka oli lähtöisin Viipurista. Hän oli monipuolinen mies. Hänellä oli Sorvakossa myös minkkitarha ja iso omenatarha. Myöhemmin hänet tunnettiin ennen kaikkea taiteilijana paitsi Uudessakaupungissa ja muualla Suomessa myös laajalti ulkomailla.
Kala-Nila perustettiin vuonna 1940. Osakkaina oli Lauri Nilan ohella hänen perheenjäseniään ja pienillä osuuksilla muun muassa kauppias Juho Sandell ja autoilija John Huutera .
Yhtiö rakennutti toimitilat Sorvakkoon Kaupunginlahden rannalle ja myöhemmin myös liikkeenhoitajan asunnon.
Ensimmäisessä toimintakertomuksessa todettiin, että toimintaa haittasivat alusta asti valtion taholta annetut elintarviketuotantoa rajoittavat säädökset. Hyvä kysyntä tasoitti kuitenkin työskentelyä ja yhtiö oli voittanut alkuvaikeudet toistaiseksi tyydyttävästi.
Kalaa ostettiin ja myytiin vuosittain vaihtelevia määriä. Parhaimmillaan kalaa ostettiin yli 300 000 kiloa vuodessa. Tärkein tuote oli silakka, mutta myös haukea, ahventa, siikaa, lohta ja muita suomukaloja ostettiin ja myytiin.
Rahalliselta arvoltaan myynti vaihteli paljon eli noin miljoonasta markasta runsaaseen kuuteen miljoonaan markkaan. Toiminta oli yleensä voitollista, mutta osinkoa yhtiö jakoi vain kerran, ylijäämät käytettiin toiminnan ja tilojen kehittämiseen.
Yritys myytiin vuonna 1948 Tukolle eli Tukkukauppojen Oy:lle. Lauri Nila toimi vielä runsaan vuoden toimitusjohtajana, uudeksi toimitusjohtajaksi tuli vuonna 1953 Kaino Jaakkola. Yhtiön nimi oli muutettu jo edellisenä vuonna Uudenkaupungin Kala Oy:ksi.
Merkittävä parannus yrityksen toimintaedellytyksissä tapahtui, kun käyttöön saatiin oma kuorma-auto ja kalankuljetusvene.
Uudenkaupungin Kala myi tuotteitaan kotikaupungin lisäksi kymmenille asiakkaille eri puolilla Suomea. Parhaimmillaan asiakkaita oli yli sata puolella sadalla paikkakunnalla. Kalaa myytiin muun muassa Turkuun, Tampereelle, Helsinkiin, Hämeenlinnaan, Jyväskylään, Tornioon ja Rovaniemelle.
Kalan hankinnassa kilpailu oli Uudenkaupungin vesillä kovaa ja siksi kaupan tuotto jäi heikoksi. Vuonna 1963 todettiinkin, että yrityksen tilanne on huonontunut ja syynä nähtiin se, että kalan saanti Uudenkaupungin lähivesiltä on sekä suomukalan että silakan osalta heikentynyt tuntuvasti.
Muistiossa kerrottiin lisäksi, että kalastajat eivät enää oikein halunneet toimittaa kalaa, koska verotarkastajat olivat saaneet yhtiön kirjanpidosta selville heidän toimittamansa kalamäärät jälkiverotusta varten. Tämän takia kalastajat myivät mieluummin sellaisille välittäjille, joiden kirjapidosta ei päästy selville toimittajien nimistä ja kalamääristä.
Yrityksen toiminta olikin viime vuosina ollut selvästi tappiollista.
Uudenkaupungin Kalan toiminta lopetettiin vielä samana vuonna. Rakennukset ja kalustoa myytiin Olavi ja Kaija Haijaselle . He perustivat tiloihin Kalarannan Vihannes -nimisen yrityksen, joka jatkoi toimintaa kalakaupan ja vihanneskaupan parissa.
Aikanaan yritys siirtyi uusiin ja suurempiin tiloihin Satamantien varrelle. Olavi Haijasen jälkeen toimitusjohtajana jatkoi hänen poikansa Tapio Haijanen.
Molempien yritysten toiminnassa tärkeä henkilö oli Urmas Isaksson . Hän tuli vuonna 1958 töihin Uudenkaupungin Kalaan, jossa hän hoiti kalan vastaanottoa, perkausta, huuhtelua, suolausta ja savustusta. Hän jatkoi työskentelyä vielä Kalarannan Vihanneksessa eläkkeelle jäämiseen saakka vuonna 1990.
Matti Jussila