Liikennettä on vähemmän ja kiireen tuntu pienempi. Päällisin puolin tuntuu siltä, että täällä on turvallista ja rauhallista.
Mutta sanotaan vaikka, noin hieman yli 300 vuotta sitten Uudessakaupungissa oli aivan erilainen tunnelma. Rauhasta tai sen tunteesta ei ollut nähty paljoakaan merkkejä moneen vuoteen. Elettiin isovihaksi kutsuttua aikaa, jolloin Venäjän joukot miehittivät suuren Pohjan sodan aikana Suomen alueen. Tuon ajan sodankäynnin tapojen mukaisesti sotilaat ryöstivät miehitetyn alueen asukkailta omia tarpeitaan varten. Se oli raakaa aikaa: kansa joutui elämään niukasti venäläisten vaatiessa itselleen esimerkiksi rahaa sekä ruokaa. Aluksi Uuteenkaupunkiin saapuessaan Venäläiset uhkasivat jopa polttaa koko kaupungin maan tasalle.
Viimein rauha kuitenkin häämötti näköpiirissä ja kaupungissa solmittiin suuren Pohjan sodan, ja siten myös isovihan päättävä Uudenkaupungin rauha. Se oli varmasti pitkittyneen tilanteen jälkeen Uusikaupunkilaisille, ja suomessa asuneille ihmisille, helpotus. Rauha palasi kaupunkiin ja paenneet asukkaat saattoivat tulla takaisin koteihinsa.
Olen asunut Uudessakaupungissa lähes koko ikäni, mutta harvoin mietin, kuka täällä ennen minua on asunut… tai mitä täällä ennen tätä päivää on tapahtunut. Tori, jossa monelle aikalaiselle niin tärkeä rauha solmittiin, on meille aivan arkinen paikka. Saamme nyt nauttia täällä rauhasta: sitä on vuosien saatossa välillä häiritty, mutta lopulta tuntuu siltä, kuin rauha olisi se tila mihin asiat luonnollisesti pyrkivät palaamaan.
Sanotaan, että elämme Suomessa rauhan aikaa. Mutta onko meillä nykymaailmassa, omassa kotikaupungissamme, todella ’rauha’? Helppoahan se on ajatella rauhaa vain kahden osapuolen välisenä sopimuksena, tai kuvauksena jonkin paikan tunnelmasta- vaikka oikeasti rauha on myös vahvasti yksilöllinen kokemus. Tämäkin kaupunki saattaa monesta olla rauhan kotosija, mutta yhtä hyvin se voi olla joillekin ahdistava tai pelottava paikka.
Vaikuttaa mielestäni siltä, että nykymaailmassa, kenties internetin myötä, ihmiset turhan nopeasti asettuvat heti toisiaan vastaan yrittämättä kunnolla ymmärtää toistensa näkökulmia. Maailma on hyvin jakautunut: Me Vastaan Te -ajattelu on yleistynyt, ja asiat nähdään helposti mustavalkoisina. Sanoisin, että ihmisten välisiä riitoja, aivan kuin mikrosotia, käydään aivan turhaan niin yksilöiden kuin ryhmienkin välillä. Toki, niitä on hauska välillä seurata, vaikka tekstaripalstaa lukemalla- mutta ehkäpä juuri siksi, että niissä ei usein ole paljoakaan järkeä.
Isovihan aikaan Uuteenkaupunkiin vaikutti se, päättivätkö ihmiset ymmärtää ja auttaa toisiaan yhteisen hyvän saavuttamiseksi, vai ajoivatko he pelkästään omaa etuaan. Toisinaan pelko aiheutti sen, että ihmiset asettuivat toisiaan vastaan. Onko tässä jotain tuttua?
Palataanpa siis siihen aiemmin maalaamaani kuvaan tämän päivän rauhallisesta ja kauniista Uudestakaupungista. Tuohon rauhan kokemukseen vaikuttaa todellisuudessa muukin kuin vain kauniit maisemat, kiireettömyys sekä pieni väestö; siihen vaikuttaa se ilmapiiri, minkä me kaupunkilaisina luomme.
Rauhan solmimiseen vaaditaan yhteisymmärrystä, mutta sen ylläpitämiseen vaaditaan myös paljon työtä. Se voi olla esimerkiksi itselle kysymysten esittämistä: miten minä voisin tässä tilanteessa kuunnella edessäni olevaa ihmistä? Mitä tämä ihminen haluaa ja miksi? Kuinka voisin saada välillemme ymmärryksen?
Me voimme Uudessakaupungissa jokainen edistää rauhaa suhtautumalla toisimme ymmärtäväisesti, suvaitsevaisesti ja kuuntelemalla toisiamme. Toivoisin, että siihen pystyttäisiin sekä yksilötasolla sekä myös päätöksenteossa.
Elämme vielä tänäkin vuonna vaikeita aikoja. Ne ovat eri tavalla vaikeita, kuin mitä 300 vuotta sitten uusikaupunkilaiset joutuivat kohtaamaan. Avain rauhaan löytyy nyt kaupungissamme kuitenkin mahtivaltioiden diplomaattien sijaan meistä itsestämme, meidän valinnoistamme ja asenteistamme. Kun pyrimme ymmärtämään toisiamme, jokainen meistä voi olla rauhanneuvottelija.
Aada Puukki
Uudenkaupungin lukio
Tällä puheella Aada Puukki voitti toisen sijan LC Uusikaupunki / Merettarien järjestämässä lukiolaisten puhetaitokilpailussa.