Loppuviikolla Vakka-Suomessa tapahtuneet peurakolarit painottuivat hämärän ja pimeän aikaan. Peurakolareista selvittiin pääosin ilman ajoneuvo- ja henkilövahinkoja.
Poliisi puuttui useiden kuljettajien ajonopeuksiin
Poliisi suoritti loppuviikolla Vakka-Suomen alueella myös monipuolisesti liikennevalvontaa. Poliisi valvoi esimerkiksi kuljettajien ajokuntoa ja ajonopeuksia.
Ajonopeuksien osalta poliisi joutui puuttumaan useiden kuljettajien ajamiin ylinopeuksiin. Poliisi teki myös raskaan liikenteen valvontaa.
Liikenteenvalvonnan lisäksi poliisi valvoi yleistä järjestystä eri puolilla aluetta. Partiot tekivät järjestyksenvalvontaa ilta- ja yöaikaan erityisesti kuntien keskustoissa. Järjestyksenvalvonnan aikana keskustoissa oli pääosin rauhallista.
Rikosilmoituksia Vakka-Suomen alueella kirjattiin torstain ja maanantain välisenä aikana esimerkiksi polkupyörävarkauksista ja vahingonteoista.