Kolmas kerta toden sanoo, voitiin eilen helpotuksella todeta Uudenkaupungin lukion abiturienttien kesken. Yksi lukiovuosien tärkeistä, ja yleensä unohtumattomista, päivistä, eli vanhojentanssit päästiin vihdoin ja viimein tanssimaan eilen perjantaina.
Tanssit jouduttiin tänä vuonna siirtämään koronapandemian takia pariinkin otteeseen. Ensin vakiintuneelta paikaltaan helmikuulta toukokuuhun ja sitten toukokuusta lokakuuhun
– Viimein pääsemme viettämään tätä päivää, tiivisti opiskelijoiden tuntoja opiskelijakunnan hallituksen jäsen Josefina Routi.
Parien etsiminen vanhojentansseja varten oli aloitettu jo kaksi vuotta sitten, lukion ensimmäisellä luokalla ja viime syksynä oppilaat harjoittelivat tansseja aina siihen asti kun opetus jouduttiin koronan takia siirtämään jälleen etäopetukseen.
Tanssiharjoitukset aloitettiin uudelleen heti tämän vuoden elokuussa.
– Syksyn ensimmäinen jakso on kieltämättä ollut aika rankka, kun opintojen ja syksyn ylioppilaskirjoitusten lomaan piti mahduttaa vielä tanssitreenitkin. Mutta toisaalta tanssit muistuivat yllättävän nopeasti mieleen edellissyksyn treeneistä, kertasi abiturientti Helmi Silokivi.
Silokivi odotti vanhojenpäivästä etenkin kivaa päivää yhdessä ystävien kanssa.
– Tätä päivää on kuitenkin odotettu niin pitkään, että aion nauttia ja pitää hauskaa, vaikka toki tanssi etukäteen vähän jännittääkin, hymyili Silokivi.
Vanhojenpäivän ohjelmaan on Uudessakaupungissa perinteisesti kuulunut yhteiskuvaus Uudenkaupungin museossa. Koronan takia yhteiskuvausta ei tällä kertaa järjestetty, mutta parit saivat halutessaan käydä museolla otattamassa itsestään kuvan muistoksi. Kuvauksista huolehti valokuvaaja Ella Jalava.
– Hienoa olla mukana nuorten niin odottamassa ja tärkeässä päivässä ja museon kaunis sali antaa upean taustan kuvauksiin, totesi Ella Jalava.
Perinteiseen tapaan opiskelijat tanssivat ensin lukion henkilökunnalle, muille lukiolaisille ja yläasteen 9. luokkien oppilaille Pohitullin salissa alkuiltapäivästä, sen jälkeen yleisölle torilla ja vielä illalla omille läheisille jälleen Pohitullissa.
Päivän tärkeydestä opiskelijoille kertoi sekin, että vaikka tansseja jouduttiinkin siirtämään yli puolella vuodella, niihin osallistui lähes kaikki abit.
Ja vaikka päivä olikin totutusta poikkeavalla paikalla, niin Uudenkaupungin torilla oli vanhojentansseja katsomassa vähintään yhtä paljon ihmisiä kuin normaalisti helmikuussa.