Viimeinen sihy-vääntö?

0

Valtuustossa keskustellaan maanantaina jälleen kerran sivistys- ja hyvinvointikeskus Wintteristä. Tällä kertaa keskustelun pohjana on Ari Saastamoisen (sd.) aloite, jossa pyydettiin valtuustolle selvitystä sihyn kustannuksista ja hankinnan keskeyttämisen mahdollisista kustannuksista. Saastamoinen ei siis aloitteessaan esitä hankkeen keskeyttämistä, vain kustannusten selvittämistä.

Kaupungissa on kaiken aikaa ollut sitäkin mielialaa, että Wintteriä ei pitäisi rakentaa. Syyt vastustukseen ovat moninaiset. Osa haluaisi säilyttää Viikaisten koulun ja toivoisi sen peruskorjaamista. Ehkä enemmistö kriittisesti suhtautuvista on kuitenkin sitä mieltä, että hanke paisui liikaa ja siitä tulee kaupungille liian raskas taloudellinen taakka.

Kun sihy yhä kaihertaa, on hyvä, että päätöksestä vielä kerran keskustellaan. Luulisi, että viimeistään tämä selvitys tekee selväksi, että vaikea päätöksiä on enää perua. Jos nyt päätettäisiin olla toteuttamatta Wintteriä, kaupungille koituisi lähes viiden miljoonan euron kulut tyhjästä. Nykyisten koulujen saneerausten suunnittelu aloitettaisiin nollasta. Kaikki se työ, mitä lähes viiden vuoden aikana on tehty, olisi ollut turhaa.

Hankkeen keskeyttäminen tai kokonaan siitä luopuminen saattaisi tietää kaupungille myös juridisia ongelmia. Hankintalain 125. pykälän mukaan hankinnan keskeyttämiseen täytyy olla perusteltu syy, eikä se saa olla esimerkiksi ”tinkimiskierros”.

Saastamoisen aloite oli siinä mielessä tarpeellinen, että uudetkin valtuutetut pääsevät kärryille, mistä hankkeessa on kyse. Jos prosessia ei ole seurannut tarkkaan alusta asti, on voinut jokin jäädä sellainen tunne, että harkittiinko hanketta riittävästi. Vastaus lienee lopulta on, että niillä tiedoilla ja sillä hetkellä harkittiin. Jos hankinnasta päätettäisiin tänään, saatettaisiin päätyä samaan lopputulokseen tai sitten ei. Päätökset on kuitenkin joskus tehtävä, niitä ei voi siirtää loputtomiin. Soutaminen ja huopaaminen ei johda mihinkään.

Viikaistenmäellä koululaiset ovat jo väistötiloissa. Toivottavasti valtuustossa syntyy maanantaina yhteinen näkemys Wintterin rakentamisesta. Yksi kivi kenkään jää silti hiertämään: ottaako korkein hallinto-oikeus valituksen käsittelyyn. Sitä ratkaisua ei ole vielä saatu.

Teija Uitto