Viljami Vuorinen maajoukkuepolun alussa

0
Viljami Vuorinen sai pukea ylleen leijonapaidan ensimmäistä kertaa.

Vuonna 2006 syntynyt puolustaja Viljami Vuorinen pelaa nyt toista kauttaan Rauman Lukon väreissä. Uusikaupunkilainen aloitti luistelun viisivuotiaana ja ensimmäisen kerran hän meni mukaan Uudenkaupungin Jää-Kotkien joukkueeseen kuuden vuoden ikäisenä.

Nyt C-ikäinen Vuorinen on pelannut tällä kaudella Lukon B-junioreiden kanssa U18-SM-sarjaa.

Nuorukaisen taidot on havaittu myös laajemmin, sillä hän oli mukana ikäluokan maajoukkue-ehdokkaiden Pohjola-leirillä Vierumäellä, jonka päätteeksi leiriltä koottiin 44 pelaajan maajoukkuerinki. Ryhmä jaettiin kahteen joukkueeseen, jotka pelasivat U16-maaottelut Saksaa vastaan.

Leirillä oli kaikkiaan 136 pelaajaa.

– Oli kiva pelata ja leirillä ja pelistä oppi paljon uutta. Maaottelussa oli aika lailla samanlaista vauhtia kuin B-junnujen sarjapeleissäkin, Viljami luonnehti.

Näissä peleissä mukana olleet pelaajat starttasivat siis maajoukkuepolkunsa ja ryhmästä valitaan pelaajat tuleviin maajoukkuepeleihin.

Lukon U18-joukkueen, eli B-junioreiden, kausi on lähtenyt Vuorisen mukaan hyvin käyntiin.

Viljami jakaa kiitosta valmentaja Toni Nenoselle .

– Tykkään hänen tyylistään valmentaa. Hän on hyvä ja rauhallinen valmentaja.

Kehittämisen kohteeksi omassa pelaamisessaan nuori puolustaja näkee hyökkäyssuunnan pelaamisen.

Mutta missä ovat nuoren puolustajan tavoitteet?

– Tavoitteet ovat ammattilaisjääkiekossa, mutta en tiedä vielä, missä, Viljami Vuorinen vastaa.

Esikuvaksi Viljami mainitsee muun muassa Miro Heiskasen .

Viljami asuu nyt Raumalla ja jatkaa kiekkoilun ohessa peruskoulussa opiskeluaan.

Uudessakaupungissa hän käy, kun on vapaata.

– Seuraan välillä kyllä UJK:n pärjäämistäkin. Kiinnostaa, miten siellä menee.

Ari Anteroinen