Arkiston aarteita: Jääkiekkolegenda ja syntymäpäiväsankari Mölli Keinonen muistelee olympialaisia

0
Matti "Mölli" Keinonen oli vottamassa Rauman Lukon edellistä Suomen mestaruutta vuonna 1963. Kun Lukko voitti mestaruuden viime keväänä kävi palkintopysti Poika visiitillä myös Möllin luona.

Suomalainen jääkiekkolegenda, Uuteenkaupunkiin 1970-luvun lopulla kotiutunut Matti ”Mölli” Keinonen täyttää tänään marraskuun 6. päivä 80 vuotta. Uudenkaupungin Sanomat onnittelee päivänsankaria lämpimästi.
Vuonna 1941 Tampereella syntynyt Keinonen tuli jääkiekkoilijana tunnetuksi taitavana luistelijana ja harhauttelijana sekä ns. Ruotsin tappajana, onnistuttuaan usein erityisesti Ruotsia vastaan käydyissä maaotteluissa.
Mölli Keinosen pelaajauraan mahtui peräti 196 maaottelua. Hän oli mukana Suomen joukkueessa maailmanmestaruuskisoissa peräti 11 kertaa ja olympiajoukkueessa vuosina 1968 ja 1972.
Jääkiekon SM-kultaa hän oli voittamassa Lukossa 1963 ja porilaisessa RU-38:ssa vuonna 1967.
Pelaajauransa jälkeen hän valmensi kaikkia länsirannikon liigajoukkueita eli Porin Ässiä, Rauman Lukkoa ja Turun Palloseuraa. Valmentajana hän voitti SM-hopean kahdesti, kerran Lukon ja kerran Tepsin peräsimessä.
Uudessakaupungissa Keinonen on toiminut sekä Lätkä -77:n että Uudenkaupungin Jää-Kotkien valmentajana.

Oheinen haastattelu Matti ”Mölli” Keinosesta on julkaistu Uudenkaupungin Sanomissa 6.2.2014, juuri ennen Venäjän Sotshissa pidettyjä talviolympialaisia. Haastattelun teki urheilutoimittaja Juha Laine.

Kun ”Mölli” Keinonen pelkäsi
murskanneensa Eero Mäntyrannan käden

Keinosen omaan meriittilistaan kuuluvat kahdet olympiakisat. Tosin näiden faktojen lisäksi kolmannetkin olivat todella lähellä. Nuoren pojan unelman päästä Innsbruckin kisoihin 1964 ampui alas silloisen Rauman teknisen koulun rehtori.
– Se sanoi mulle, että sinne jos lähdet, niin läpi tästä koulusta et pääse. Ulos mennessään rehtori mutisi, että voi olla ettet pääse siltikään, Mölli naureskeli silloista vakavaa paikkaa.
Pelillisesti Suomi-paitaan kelvannut hyökkääjä jäi näin kisakoneesta ulos. Neljä vuotta myöhemmin jo selvästi kokeneempi Keinonen oli mukana, kun olympiatuli syttyi Grenoblessa. Mieleen jäi erityisesti erikoiset laidat ja kohtaaminen hiihtäjälegenda Eero Mäntyrannan kanssa.
– Laidat olivat pleksiä ja siis läpinäkyvät. Niissä oli kyllä mainoksia, mutta oli todella hämäävää kun niistä näki läpi. Oli hienoa päästä näkemään myös muiden lajien urheilijoita. Muistan, kun näin ensi kertaa Eero Mäntyrannan ja kättelin tätä. Se oli niin pieni mies ja olen itse tottunut vahvaan kädenpuristukseen, niin säikähdin etten vahingossa murskannut sen kättä, Mölli veisteli.
Seuraavan olympiadin ajan Keinonen pysyi Suomen kiekkoeliitissä ja maajoukkuekutsu tuli myös Sapporoon vuonna 1972. Suomi oli molemmissa Keinosen pelaamissa olympialaisissa viides.
Vaikka kisat olivat pelaajalle mahtava kokemus kaikin puolin, Lukon kasvatti pyrki aina pitämään pelaamisen ykkössijalla.
– Tuomisen Kallu (Kalevi) ihmetteli Sapporossa, että miksen lähde avajaisiin marssimaan Suomen joukkueen mukana. Sanoi, että tulen vielä katumaan kun menetän näin ainutlaatuisen kokemuksen. Mulle peli oli aina ensisijainen asia. Kun ottelu oli niin lähellä avajaisia, niin en halunnut pilata keskittymistäni muilla jutuilla. Olin siellä pelaamassa jääkiekkoa, Keinonen muisteli.
Olympialaiset ovat Möllin mielestä urheilijalle palkinto monen vuoden kovasta työstä.
– On mahtavaa edustaa omaa maataan olympialaisissa. Urheilijalle olympialaiset ovat eräänlainen täyttymys. MM-kisoja on useammat kokeneet, mutta vain neljän vuoden välein pidettävät olympialaiset ovat harvempien etuoikeus, Keinonen hehkutti.
Mölli uskoo, että olympialaisten merkitys urheilijalle ei ole muuttunut ajan saatossa vaikka muut asiat ympärillä ovat toisin.
– Meidän taloudellinen hyöty oli pari markkaa korotettu päiväraha. Nykyään taitaa korvaukset olla hiukan eri luokkaa. Ja olympialaiset ovat omilta ajoiltani paisuneet valtavaksi tapahtumaksi. Mutta silti uskon, että arvostus olympialaisia kohtaan on pysynyt samana.
Ruotsin kaatajan nykypäivät kuluvat leppoisalla elämänrytmillä. Elämän tärkeät asiat ovat käden ulottuvilla.
– Tässä keinutuolissa istun paljon, katselen merelle ja kalastelemassa tulee käytyä. Se on edelleen yhtä hieno fiilis kuin pikkupoikana, kun istuu laiturilla ja kala nappaa. Siitä saan adrenaliiniannokseni, Mölli naurahti.