Autotehtaalla juhlittiin pitkän työuran tehneitä

0
Jouni Varjonen, Mauri Partanen ja Juhani Viholainen ovat kaikki työskennelleet autotehtaalla jo oli 40 vuotta.

Viime viikolla pidetyssä Valmet Automotiven vuosijuhlassa muistettiin pitkään yhtiön palveluksessa olleita henkilöitä. Tällä kertaa palkittavia oli yli sata. Heidän joukossa oli peräti 19 henkilöä joiden työura autotehtaalla on kestänyt jo 40 vuotta. Kolmekymmentä vuotta tehtaalla työskennelleitä palkittiin parikymmentä ja 44:llä henkilöllä on takanaan jo parikymmentä vuotta autotehtaan leivissä.

– Julkisuudessa puhutaan paljon työurien lyhentymisestä, joten on syytä nostaa esiin heitä, jotka ovat tehneet aikamoisen matkan saman työantajan palveluksessa. Autoteollisuus on tunnetusti tapahtumarikas ala, mutta täältäkin löytyy myös pysyvyyttä ja sitoutumista, totesi Valmet Automotiven henkilöstöjohtaja Tomi Salo.

Hän muistutti että pitkään yhtiönpalveluksessa työskennelleillä on osaamista ja hiljaista tietoa, jota on mahdoton mitata.

– Kymmeniä vuosia autotehtaalla työskennelleet ovat yritykselle arvokkaita sekä oman osaamisensa tähden, että tehtaan työkulttuurin ylläpitäjinä. Heille on esimerkiksi itsestään selvää, että uusia tulokkaita opastetaan ja autetaan. He ovat kokeneet erilaiset autoteollisuuteen kuuluvat turbulenssit ja tietävät, että vaikeistakin ajoista selvitään. Heidän osaamisensa ja kokemuksensa luo varmuutta myös muihin, kiitteli Tomi Salo.

Vuosijuhlassa 40 vuotisesta työurasta palkittujen joukossa olivat myös Valmet Automotiven tuotannon nykyinen pääluottamusmies Jouni Varjonen sekä aiemmin myös pääluottamusmiehinä työskennelleet Mauri Partanen ja Juhani Viholainen.

Kaikki kolme ovat aloittaneet työt autotehtaalla vuonna 1979. Syyt pitkiin työuriin saman työnantajan palveluksessa ovat pitkälti yhteneväiset.

– Olen kotoisin naapurikunnasta Pyhärannasta ja autotehdas oli nuorelle miehelle hyvin luonteva valinta. Täällä oli paljon tuttuja töissä, myös isoveli, ja sitä kautta valmis sosiaalinen yhteisö, totesi Jouni Varjonen.

Myös Juhani Viholaisen kohdalla se että suku ja ystävät asuivat lähellä vaikutti päätökseen jäädä paikkakunnalle ja hakeutua autotehtaan leipiin.

Mauri Partanen sen sijaan muutti autotehtaalle töihin Kuhmosta.

– Kotiutumista edesauttoi puoliso, harrastukset ja myöhemmin tietysti lapset, kertoi Partanen.

– Lisäksi meillä oli maalaamossa hyvin tiivis työyhteisö. Kun esimerkiksi joku meistä meni naimisiin, sai lapsen tai vaikka muutti omaan asuntoon, niin porukalla aina muistettiin. Toivon että samaa yhteisöllisyyttä löytyisi yhä, lisäsi Partanen.

Henkilöstöjohtaja Tomi Salo on Partasen kanssa samoilla linjoilla.

– Yhteisöllisyys ja yhteisöön kuulumisen tunne on todella tärkeää. Tästä syytä olemme panostaneet esimerkiksi henkilöstön yhteisiin vapaa-ajanvietto mahdollisuuksiin. Meillä on lukuisia omia urheilukerhoja ja kaikille avoin harrastetalo. On harmillista, että koronapandemian takia kaikki harrastustoiminta jouduttiin ajamaan alas juuri kun taloon oli tullut valtava määrä uusia työntekijöitä. Onneksi olemme tänä syksynä voineet avata taas toimintoja ja uuttakin on jo suunnitteilla.

Omaa viihtymistä autotehtaalla näinkin pitkään on Partasen, Varjosen ja Viholaisen kohdalla lisännyt työtehtävien, ja jopa osastojen, vaihtuminen vuosien saatossa. He kaikki pitävät työkiertoa yhtenä tärkeänä tekijänä työn mielekkyyden ja motivaation ylläpitämiseksi ja kannustavat myös uusia työntekijöitä tarttumaan tehtaan tarjoamiin mahdollisuuksiin.

Työkiertoon osallistuu henkilöstöjohtajan arvion mukaan useampia sata autotehtaan työntekijää joka vuosi.

– Kyllä se tuo mielekkyyttä työhön kun työtehtävät vaihtuvat ja saa haastaa itseään. Toki täytyy myös kunnioittaa heitä, jotka eivät muutosta halua, pohti Jouni Varjonen.

Mauri Partanen, Jouni Varjonen ja Juhani Viholainen kuuluvat siihen autonrakentajien polveen, jotka ovat omalla työllään kasvattaneet perheen, hankkineet oman kodin ja siinä samalla rakentaneet myös Uuttakaupunkia.

– Työssä viihtyminen on paljon myös omasta asenteesta kiinni. Pitää olla valmis tekemään töitä porukassa, yhtenä tiiminä, muistutti Juhani Viholainen.