
Uudenkaupungin Salibandyn kasvatti Eemeli Salin on mukana Suomen maajoukkueessa salibandyn MM-kotikisoissa joulukuussa.
Kisajoukkueeseen nimettiin kaksi maalivahtia, 18 kenttäpelaajaa sekä kymmenen varapelaajaa, jotka täydentävät joukkuetta mahdollisten loukkaantumisten sattuessa.
MM-kisoihin Salin valittiin neljännen kerran. Aikaisemmista kisoista tuliaisina oli kaksi kultaa ja hopea. 18 MM-ottelussa Salin on tehnyt seitsemän maalia ja antanut 13 syöttöä.
Tampereen Classicia edustava hyökkääjä on tällä kaudella pelannut F-liigassa kahdeksan ottelua ja tehnyt niissä tehot 8+8.
Salibandyn maailmanmestaruuskisat järjestetään Helsingissä 3.–11. joulukuuta. Suomen kanssa samassa lohkossa pelaavat Latvia, Ruotsi ja Tanska. Ensimmäisen ottelun Suomi pelaa perjantaina 3. joulukuuta Tanskaa vastaan.
Suomi on voittanut historian saatossa neljä maailmanmestaruutta. Lisäksi Suomella on MM-turnauksista kuusi hopeaa ja kaksi pronssia.