Pyöreiden haavanlehtien pitkät ja taipuisat lehtilavat saavat lehdet liikahtelemaan pienimmästäkin tuulenvireestä, vaikka viereisen koivun tai lepän lehdet olisivatkin kahisematta paikoillaan.
Keväisin haavat kukkivat huhti-kesäkuussa ennen lehtien puhkeamista. Hedekukat ja emikukat sijaitsevat eri kasvien kukinnoissa, riippuvissa norkoissa. Haapa on siis kasvi, jonka yksilöillä on sukupuoli. Tuuli kuljettaa siitepölyn koiraspuolisten yksilöiden hedekukista naaraspuolisten puiden emikukille.
Siemenet kehittyvät nopeasti ja kesän alussa naaraspuolisten haapojen ympäristössä maa on usein valkoisenaan lenninhaituvallisia siemeniä. Näistä vain pieni osa itää uusiksi puun aluiksi.
Ihmisen historiassa haavalla on ollut merkittävä rooli. Jopa siinä määrin, että puu on saanut nimensä sen tärkeimmän käyttötarkoituksen mukaan: järeistä haavanrungoista on nimittäin valmistettu kovertamalla haapioiksi kutsuttuja ruuhia jo kivikaudelta asti. Vielä nykyisinkin haapaa käytetään esimerkiksi saunan lauteissa sen hitaasti lämpiävän ominaisuutensa takia.
Luonnossa puu on korvaamattoman tärkeä. Se on niin kutsuttu avainlaji, josta ovat riippuvaisia jopa sadat muut lajit. Haavan asema ympäristönsä merkittävänä lajina säilyy läpi sen elämän aina nuoresta taimesta järeäksi vanhaksi puuksi ja maahan romahtaneeksi lahoksi asti.
Taimivaiheessa nuoret versot maittavat monille metsän kasvinsyöjänisäkkäille. Nopeakasvuisena haapa tarjoaa kasvaessaan kodin sadoille eliölajeille. Sen rungolta kasvualustan saavat sadat eri sammal-, jäkälä- ja sienilajit. Pehmeän puuaineksensa ansiosta haapa on kolopesijöiden suosiossa. Alkuun yleensä tikkojen runkoon kovertamat kolot tarjoavat suojaa lukuisille linnuille ja nisäkkäille.
Monet haavan kumppaneina viihtyvät lajit elävät myös muiden puiden kanssa. Suomen luonnosta löytyy kuitenkin yli sata eliölajia, jotka ovat täysin riippuvaisia haavasta. Useimmat ovat erilaisia selkärangattomia hyönteisiä, jotka tarvitsevat elinympäristökseen nykymetsissä harvinaisemmaksi käyneitä suuria, vanhoja haapoja.
Yksittäiset haavat elävät hyvissä olosuhteissa noin kuusikymmentä vuotta ennen lahoamisen alkua. Kun vanha lahonnut haapa sitten tulee tiensä päähän ja kuolee pois, se ei suinkaan ole vielä koko kasvin loppu.
Haavan juurakko kasvattaa uusia tyviversoja ja voi elää satoja vuosia. Juurakko levittäytyy ajan myötä laajalle alueelle. Sen kasvattamat versot ovat kaikki geeniperimältään samanlaisia, käytännössä siis yhtä ja samaa yksilöä.
Syksyisin metsässä ruskavärisiä haapoja tarkkaillessa kannattaakin pitää mielessä, että keskenään samassa sävyssä koreilevia puita ihastellessa tulee todennäköisesti katsoneeksi aina uudelleen samaa kasvia.