13–1. Eipä sellaiseen lopputulokseen yleensä hirveästi jää seliteltävää. Tämän Tarvasjoella koetun tappion taakse kätkeytyi kuitenkin sen verran iso kuormallinen epäonnea, että jälkiviisastelut sallittakoon. Kotkien molariosastolla oli niin paljon vilskettä, että peli jäi jopa hiukan sivuseikaksi.
Ja tarina lähti liikkeelle pelin alkuminuuteilla. UJK:n maalivahti Jarno Ruohola lähti vastaan siivoamaan maalia kohti lähestyvää kiekkoa väljemmille vesille. Pelivälineeseen kurkottanut vastustaja sekä oma puolustaja pamahtivat päin Ruoholaa, joka loukkasi olkapäänsä. Molari oli vaihdettava ja tolppien väliin asteli Jesse Vuorinen .
Ensimmäisessä erässä tilanne oli vielä 1–0, mutta sitten kohtalo löi taas näppinsä väliin ja Vuorinen loukkasi selkänsä. Sitten pohdittiin, josko Ruohola voisi palata maalin suulle mutta kipu oli liian kova.
Vuorinen sinnitteli toisen erän loukkaantumisen kanssa, mutta kiekkosateen estäminen oli mahdotonta. Harmittavan tilanteen Tarvasjoki hyödynsi ja johti toisen erän jälkeen masentavasti 10–0.
– Kysyin toisella erätauolla, suostuisiko joku pelaaja maaliin jotta Jessen ei tarvitsisi väkisin siellä olla. Hustovaaran Arttu sanoi kyllä ja viimeisessä erässä meillä oli pelaaja molarina, Kotkien päävalmentaja Juha Ropponen selvitti erikoista tilannetta.
Ensin jouduttiin pohtimaan, miten pelaajana ollut uusi molari saadaan merkattua pöytäkirjaan. Ja sitten vielä kolmas erä pois jaloista.
– Viimeisen erän jätkät pelasi hyvin, ehkä vastustajakin otti vähän kaasua pois kun ero oli niin suuri, Ropponen arveli.
Kotkien ainokaisen viimeisteli Tommi Touru kolmannen erän puolivälissä Joona Uusitalon esityöstä.
Viimeisessä kolmessa pelissä UJK on tehnyt neljä maalia. Pelistä toiseen vastustajan molaria on työllistetty mukavasti, joten maalipaikoille kuitenkin päästään.
– Maalinteon tuska on nyt järkyttävä. Kaikkea ei voi nuoruuden piikkiin pistää. Puhuttiin poikien kanssa, että alkukauden hyvä fiilis on vain kaivettava esiin ja luotettava omaan pelaamiseen, Ropponen linjasi.
Lauantain matsi on tärkeä, koska TuKV taistelee samoista sijoituksista. UJK pääsee nyt kotikentälle ja illan matsi alkaa kello 18.45.
Juha Laine