Hyvä suunta jatkuu: Työttömyys vähenee ja avoimia työpaikkoja on

0
Uudessakaupungissa oli lokakuussa yli 600 työpaikkaa auki eri aloilla. Varsinais-Suomessa eniten avoimia työpaikkoja on ollut tänä rakentamisessa. Arkistokuva: Ari-Matti Ruuska.

Työttömyys vähenee Uudessakaupungissa. Kaupungissa oli lokakuussa alle 500 työtöntä ja työttömyysaste oli 6,8.

Syyskuussa työttömiä oli Uudessakaupungissa muutama enemmän kuin lokakuussa. Vuosi sitten työttömiä oli yli 600, mutta silloin koronalomautukset painoivat vielä osittain lukuja.

Trendi on sama koko Varsinais-Suomessa: Lokakuussa työttömien määrä pysyy yleensä suhteellisen samana kuin syyskuussakin, mutta tänä vuonna se supistui, ilmenee tiistaina julkaistussa Ely-keskuksen Työllisyyskatsauksessa.

MYÖS AVOIMIEN työpaikkojen määrä oli nousussa. Lokakuussa Uudessakaupungissa oli auki 600 työpaikkaa, kun vuosi sitten auki oli noin 500 työpaikkaa.

Vakka-Suomessa avoimien työpaikkojen määrä oli yli 800, kun vuosi sitten määrä oli hieman yli 600.

TÄNÄ VUONNA työvoiman kysyntä on ollut poikkeuksellisen vilkasta koko Varsinais-Suomessa.

Työllisyyskatsauksen mukaan osaajia haetaan kaikilla aloilla enemmän kuin viime vuosina. Varsinais-Suomessa eniten paikkoja on ollut auki rakentamisessa, jossa työvoiman kysyntä on ollut yli 60 prosenttia kovempaa kuin viime vuonna. Myös esimerkiksi teollisuudessa, tekniikan alalla, sote-sektorilla, myyntialalla, kuljetuksissa sekä siivousalan tehtävissä on paikkoja ollut yli 60 prosenttia enemmän auki viime vuoteen verrattuna.

Teollisuudessa (ei metalli) paikkoja on ollut auki peräti 134 prosenttia viime vuotta enemmän.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here