
Uudessakaupungissa avattiin kesäkuussa Vakka-Suomen ensimmäinen yhteisöllinen co-working- ja etätyötila. Tiloja käyttää jo useampi kymmenen henkilöä ja lisäksi parikymmentä eri organisaatiota on käyttänyt etätyötilojen yhteydessä olevia kokoustiloja.
Etätyötila on avoin kaikille etätyötilaa tarvitseville; niin yrityksien työntekijöille kuin yrityksen perustamista suunnitteleville mistä päin Suomea tai maailmaa tahansa. Yksi tilan päivittäisistä käyttäjistä on intialainen it-alan yrittäjä Abduraheem Siddique.
– Työnantajani Aava Mobile Oy on oululaislähtöinen yritys, jolla on toimintaa niin muissa Euroopan maissa kuin Yhdysvalloissakin. Käytännössä sillä, missä minä teen työni, ei ole merkitystä, taustoitti Siddique.
– Työskentelin kuusi vuotta Oulussa, mutta kaupunki ei tuntunut ihan kodilta, eikä kaupunkisuunnittelijaksi valmistunut vaimoni löytänyt sieltä töitä. Joten päätimme lähteä etelään ja valitsimme Uudenkaupungin. Tämä kaupungin omistama etätyötila on täydellinen ratkaisu tarpeisiini. Voin pitää tarvittavat palaverit rauhassa ilman, että meidän pienokaisen äänet kuuluvat taustalta, mutta toisaalta voin halutessani myös kävellä kotiin syömään kesken työpäivän ja palata sitten takaisin työn ääreen, kuvaili Siddique.
Kolme kuukautta perheineen Uudessakaupungissa asunut Abduraheem Siddique kehuu muutenkin uutta kotikaupunkiaan. Kaupunki on turvallinen, kaunis, kaikki on lähellä ja ihmiset ovat ystävällisiä.
Uudenkaupungin co-working- ja etätyötilan kehittämisestä vastaa projektipäällikkö Jaana Suksi.
– Olen iloinen siitä, että jo näin moni on löytänyt tämän tilan sen lukuisat mahdollisuudet, mutta lisää käyttäjiä toki mahtuu, totesi Suksi.
Vielä tämän vuoden aikana parannetaan tilan äänieristystä ja tietosuojaa rakentamalla työtiloista pesämäisempiä.
– Yksityisyyden ja oman työrauhan vastapainoksi keitän kerran päivässä kahvit ja kutsun kaikki paikalla olevat kahville. Näin ihmiset tutustuvat toisiin ja verkostoituvat. Uskon, että nämä kohtaamiset synnyttävät sekä ystävyyttä että uusia ideoita, kuvaili Jaana Suksi.
Tilan käyttäjien kesken onkin ollut jo alustavaa puhetta mm. yhteisestä harrasteryhmästä.
Co-working-tilalle haettiin nimikilpailulla sopivaa nimeä ja ehdotuksia saatiinkin lähes 100. Valituksi tuli peräti neljän eri henkilön ehdotus eli Messi. Heidän joukostaan arvottiin yksi voittajaksi ja Uudenkaupungin kaupungin lahjoittaman tuotepalkinnon voitti Elina Risunen.
Messi käsittää 11 ergonomista työskentelypistettä, wifin, kahvilatilan, puhelinkopin sekä neuvottelutilat. Käyttö on maksutonta ainakin ensi lokakuuhun asti. Hanketta rahoittaa Varsinais-Suomen liitto ja Uusikaupunki, Ukipolis toimii toteuttajana. Messin ovet ovat avoinna arkisin kello 9-15.