Jää-Kotkat haki kokemusta Paraisilta

0

Toisen joukkueen nuorin on toisen joukkueen kolmanneksi vanhin. Ei ihan tavallinen tilanne aikuisten palloilusarjoissa. Tämä oli lähtötilanne lauantaina, kun UJK matkusti Paraisille hamuamaan sarjapisteitä ParSportin vieraana.

Niin kuin usein arkielämässäkin, kokemus sanoi viimeisen sanan. ParSport oli tehokkaampi maalipaikoissa ja nousi sarjataulukossa selkeästi nuoremman ukilaisryhmän ohi 6–2-voitolla.

Kokeneempaa kaartia petolinnulla on ylipäätään aika vähän, mutta nyt muutama peluri loisti poissaolollaan. Se näkyi väkisinkin.

– Ennen kaikkea puolustuspäässä tämä tulee näkyviin. Meiltä puuttuu tietty rauhallisuus ja tehdään vääriä ratkaisuja, Kotkien valmentaja Juha Ropponen analysoi.

Neljän maalin ero ei Ropposen mukaan kuvaa pelitapahtumia reilulla tavalla.

– Tasainen matsi oli, vaikka numerot ei sitä kerro. Maalipaikoissa vastustaja oli vain tehokkaampi, valmentaja arvioi.

Alku oli täydellinen. Heti ensimmäisestä hyökkäyksestä Milo Nieminen täräytti johtomaalin Robert Kiisken passista, kun pelikellossa oli vain 11 sekuntia. ParSport nousi kahdeksan minuutin kohdalla johtoon.

Sama kaksikko vastasi Kotkien toisesta osumasta, mutta tehoduon osat vaihtuivat. Nieminen petasi ja Kiiski latasi. Kotijoukkue otti kuitenkin johdon takaisin vielä ennen erätaukoa.

– Vastahyökkäyksistä he iskivät useasti, Ropponen kertoi.

Maalivahtien torjunnat eivät viitanneet tasaisuuteen. UJK:n Peetu Putro joutui venymään kiekon eteen 22 kertaa enemmän kuin isäntien veskari. Putrolle kertyi 52 torjuntaa. Ropponen oli tyytyväinen toisen kokonaisen kamppailun pelanneen Putron suoritukseen.

Vieraskiertue jatkuu ensi viikonloppuna. Kauden avauksessa Kotkat kellisti Tarvasjoen numeroin 6–3. Silloin oltiin Uudessakaupungissa ja nyt otetaan yhteen Tarvasjoella.

UJK:lla on kuusi pistettä yhtä monesta ottelusta. Tarvasjoen plakkarissa on kaksi pinnaa vähemmän.

Sarjan keskikasti on erittäin tasainen. Kiekkohait taivaltaa kärjessä omia menojaan ja toisessa päässä Kiekko-67:lla on vaikeuksia pysyä muiden tahdissa.

Juha Laine