Jani Kluuskerin mielestä Mestis on hyvä sarja

0
UJK:n kasvatti Jani Kluuskeri toivoo, että Mestiksen jälkeen voisi pelata vielä ulkomailla.

UJK:n kasvatti ja tutun uusikaupunkilaisen kiekkoperheen jäsen Jani Kluuskeri oli Mestiksenkin ollessa maaottelutauolla vierailemassa länsirannikolla ja mies napattiin myös haastatteluun kertomaan kuulumisiaan.

– Tulin Raumalle ja Uuteenkaupunkiin tuttuja moikkaamaan ja katsomaan, josko äiti tekisi jotain ruokaa, Jani Kluuskeri virnistää.

Savonlinnan Pallokerhon puolustajana nyt ensimmäistä kauttaan pelaava 23-vuotias Kluuskeri lähti kasvattajaseurastaan aikanaan Turun Palloseuran D-junioreihin ja sieltä tie jatkui Raumalle Lukon B-nuoriin sekä sittemmin A-nuoriin. Ennen SaPKoa Mestis tuli jo tutuksi parin kauden verran Keuruun Pallossa.

Mitäs miehelle nyt kuuluu?

– Hyvää kuuluu. Sopimus SaPKon kanssa on tämän kauden mittainen ja katsotaan sitten sen jälkeen jatkoa. Jani Kluuskeri vastaa.

Kluuskeri pitää Mestistä ihan hyvänä sarjana, jossa pelataan hyvää jääkiekkoa.

– En haluaisi kuitenkaan siellä ihan uran loppuun saakka pelata. Olisi mukava lähteä joskus vaikka katsomaan ulkomaille muita sarjoja ja saada jääkiekosta ihan oikean ammatin, Kluuskeri pohtii.

Ulkomaanpesteistä mies on varmasti saanut tietoa velipojilta ja isäukolta. Isä Tapani ”Topperi” Kluuskeri pelasi aikanaan pitkään Ruotsin divarissa. Sittemmin Tapani on tullut tutuksi UJK:n valmentajana ja kuuluu muutoinkin jäähallin ”kalustoon”.

Nykyisin kotikaupunkinsa ravintolabisneksessä toimiva Niko Kluuskeri taasen kirjautti aikakirjoihin yhdeksän SM-Liiga-ottelua TPS:n paidassa, kunnes käväisi katsomassa, minkälaista on jääkiekko Unkarissa ja Ruotsissa.

Toinen veli, eli Toni Kluuskeri lopetti uransa viime kevääseen. Hän kiekkoili Ranskassa viimeiset viisi kautta. Uran aikana tutuksi tulivat myös Ruotsi, Norja ja Australia.

– Toni on nyt päivätöissä ja sillä on kaksi pientä lasta. Minä olen ollut taasen kesätöissä tuolla Nikon Bistro Bayssa, Jani toteaa.

Jani Kluuskeri kertoo viihtyvänsä Savonlinnassa, vaikka ei jääkiekon lisäksi oikein mitään muuta olekaan ohjelmassa.

– Padelia käyn pelaamassa. Mutta työ- tai opiskelujuttuja ei ole. Voisi olla ehkä fiksua…

Pässipaidoissa pelaavat myös Lukon junioreista Janille tutuiksi tulleet Matias Lainio Laitilasta ja Matias Rauvola Eurajoelta.

– Heidän kanssaan sekä Ässissäkin pelanneet Niko Ervastin kanssa tulee aikaa vietettyä.

Lokakuussa SaPKo vapautti päävalmentaja Niko Erosen tehtävistään ja ruorissa on nyt Juho Nykänen .

– Meillä on tavoitteena suora play off -paikka. Nyt olemmekin parempaan suuntaan menossa. Itsekin on saanut pelata paljon. Olen ihan tyytyväinen, Jani Kluuskeri sanoo.

13 ottelussa Kluuskeri on saalistanut pakin tontiltaan 2+1 tehopistettä.

Tuleeko seurattua, mitä kasvattajaseuralle kuuluu?

– Sosiaalisen media kautta seuraan kyllä, vastaa Kluuskeri.

Entä vieläkö seuraat Lukkoa ja TPS:aa?

– Lukon pelejä tulee jonkun verran seurattua Rauvolan kanssa. Siellä on liigajoukkueessa junnuvuosilta joitain tuttuja, kuten ainakin Niklas Ylitalo , Mikko Petman , Onni Korkka ja Lassi Lehtinen .

Ari Anteroinen