Jokavuotinen perinne tapahtui tiistaiaamuna Uudenkaupungin torilla: kaupungin virallinen joulukuusi saapui kevyessä pakkassäässä omalle paikalleen. Pieni lumisade kruunasi talvisen tunnelman aamulla.
Kaupungin viheryksikkö alihankkijoineen saapui Kainpirttiin Kuunarintielle kuusen lahjoittaneen Minna ja Jari Kylä-Kailan tontille seitsemän aikoihin.
– Kylä-Kailoilla oli suunnitelmana aloittaa piharemontti, mutta he malttoivat odottaa ja antaa kuusen meille torille, kaupungin puutarhuri Saija Peltola kertoi.
Kuusi saatiin kaadetuksi kuljetuslavalle kahdeksan jälkeen, minkä jälkeen se pääsi aloittamaan matkaansa kohti keskustaa.
Hieman ennen yhdeksää arvokas kuljetus saapui torille. Matka Kainpirtistä keskustaan oli suhteellisen lyhyt, joten kuljetus meni mutkattomasti.
Vihertyönjohtaja Juha Hukka kertoi kuusen olevan tyypiltään okakuusi. Tunnuspiirteinä okakuusien neulaset ovat jäykät ja väriltään vihreänsävyisistä sinertävään. Luontaisesti niitä kasvaa etenkin Pohjois-Amerikassa eteläisessä Kalliovuoristossa.
– Kuusi on vähän lyhyempi mitä viime vuosina, mutta toisaalta se ei sitten kovilla tuulilla kaadu. Muuten se on tosi nätti ja lukuisat kävyt koristavat jo valmiiksi oksia. Oikein sopiva kuusi torille, Hukka kehui.
– Se on tuuhea ja sopii hyvin torille, puutarhuri Peltola yhtyi Hukan mielipiteeseen.
Torin kuusi kohoaa noin kymmenen metrin korkeuteen. Aikaisemmin on totuttu näkemään yli 15 metrin kuusia.
Hukka ja Peltola valitsivat kuusen muutamien ehdokkaiden joukosta. Valintaan vaikuttivat monet asiat.
– Helposti ehdokaskuuset ovat ylisuuria. Tänne ei kuitenkaan sovi ihan Turun tuomiokirkon kuusen kokoista puuta. Lisäksi puiden rungoissa saattaa olla joitain ylimääräisiä mutkia, Hukka totesi.
– Tämä oli kokonaisuudessaan paras ehdokas tällä kertaa.
Sijainti on myös oleellinen valintakriteeri. Keskustan lähellä oleva Kainpirtti oli sijainniltaan erinomainen kuusen kuljetuksen kannalta.
– Lyhyt kuljetusmatka ja selkeä reitti, vaikka vähän jyrkähkö mäki oli siellä. Aikaa siirtymiseen kului tosi vähän, Hukka mainitsi.
Yön aikana muodostunut liukas tienpinta toi omalta osaltaan muuttujia matkaan, mutta hiekoitus oli reitillä toteutettu. Itse kuusen irrotus sujui ongelmitta.
– Kaikki meni suunnitelmien mukaan. Tekniikka pelasi ja henkilökunta oli ammattitaitoista. Turvallisin mielin olen voinut katsoa sivusta, Hukka naurahti ja kiitteli työntekijöitä.
Kuusen kuljetuksesta torille vastasi erillinen kuljetusyritys. Muuten kokonaisuus toteutettiin kaupungin omana työnä.
Kaupungin viheryksikölle kuusen tuonti torille on aina jokavuotinen perinne ja yksi kohokohta vuoden lopussa. Paikalla olikin iso joukko työntekijöitä ihailemassa ja kuvaamassa tämän vuoden kuusta.
– Yleensä meillä on täällä koko puisto-osasto. Samat vanhat konkarit tekevät tätä vuodesta toiseen ja tämä on vähän kuin vuoden kohokohta, Saija Peltola kertoi.
Kuusi on tarkoitus seisoa torilla ilahduttamassa ihmisiä aina helmikuuhun asti.