Kauden kymmenes ottelu toi vihdoin iloa joukkueelle ja kannattajille, vaikka odotukset eivät ennen ottelua olleet korkealla. Varsinkin kun joukkueen alkukauden paras pistemies Unique McLean poistui ryhmästä.
Korihait kaatoi selvin numeroin Lahti Basketballin, joka taistelee tiukasti ylemmän loppusarjan paikoista. Yli 20 pisteen voittoja ei kovin usein ole Pohitullissa nähty viime vuosina.
Oma kasvatti, kauden avausottelunsa pelannut Jaakko Lahti ei paikkaa McLeania, mutta toi energiaa joukkueen peliin. Lisää vastaavia tarinoita tarvitaan, sillä muutokset joukkueessa jatkuvat. Sunnuntaina Korihait tiedotti, että myös Jalen Henryn pelit Uudessakaupungissa on pelattu. Odotettavissa on liikennettä myös toiseen suuntaan.
Urheilussa on monta kertaa nähty muutosten jälkeinen hetkellinen hurmos. Johtui se sitten valmentajan vaihdoksesta tai kokoonpanomuutoksista, jostain syystä otteet paranevat ainakin vähäksi aikaa. Aika näyttää, onko Korihaiden piristyminen väliaikaista vai pysyvää.
Juuri nyt Korihait kaipaisi kotiyleisön tukea, mutta valitettavasti loppuvuoden ohjelma ei ole suosiollinen. Tänä vuonna joukkue esiintyy enää vain kolme kertaa Pohitullissa ja viisi kertaa vierasjoukkueen kotiluolassa.
Tänään Korihait kohtaa divarivuosien kiistakumppaninsa BC Nokian, jonka Korihait yllätti viime kaudella tammikuussa vieraskentällä. Toinen voitto putkeen olisi koko kauden kannalta merkittävä, sillä juuri Nokia on sarjataulukossa pykälän Korihaiden yläpuolella.
Ennen maajoukkuetaukoa Korihait matkustaa vielä lauantaina Kauhajoelle, josta pisteiden noutaminen on huomattavasti hankalampi urakka. Seuraavan kotiottelunsa joukkue pelaa vasta lauantaina 4. joulukuuta KTP-Basketia vastaan.
Silloin voisi odottaa kauden ennätysyleisöä kannustamaan kotijoukkuetta.
Risto-Matti Kärki