Kaihdinliike Karmiini palkittiin Ugin vuoden yrityksenä

0
Yrittäjä Jussi Zenger ja yrityksessä 15 vuotta työskennellyt Elina Virtamo ovat Uudenkaupungin vuoden yrityksenä palkitun Kaihdinliike Karmiinin ainoat työntekijät.

– Erikoiselta tuntuu. Todella yllätti, en tällaista osannut odottaa, sanoo Uudenkaupungin vuoden yrityksenä palkitun Kaihdinliike Karmiinin yrittäjä Jussi Zenger .

Yritys palkittiin lauantaina Varsinais-Suomen Yrittäjägaalassa Turun Logomossa.

– Iso kiitos yrittäjille, että ovat tällaisen pienen yrityksen huomioineet. Ymmärtääkseni asiakkailta se palaute on alkujaan tullut. Jotain on ilmeisesti oikeinkin tehty, Zenger kiittelee.

30 vuotta toiminutta yritystä ei ole aiemmin palkittu näin hienolla tavalla. Zenger muistelee, että pari kertaa on huomioitu toimittajan vuoden jälleenmyyjänä.

Uudessakaupungissa Karmiini on tuttu yritys niin yksityisasiakkaille kuin yrityksillekin.

– Useamman kerran on ollut niin, että on vanhemmat ovat olleet asiakkaina ja nyt lapset, yrityksessä 15 vuotta työskennellyt Elina Virtamo sanoo.

– Joillekin on tehty asennuksia 5–6 asuntoon. Jotkut ovat kovia muuttamaan, Zenger naurahtaa.

Nykyisellä paikallaan Sorvakossa Kullervontien varrella Karmiini on palvellut kohta 15 vuotta. Aluksi yrityksen toimipiste oli Rantakadulla, josta se muutti pari vuotta myöhemmin Ketunkalliolle, ja edelleen Sorvakkoon Tokmannin tavaratalon alta.

Alalle Zenger tuli aluksi tuttavansa yritykseen, jota päätyi jatkamaan 90-luvun alussa. Osakeyhtiöksi Kaihdinliike Karmiini listattiin vuonna 2005.

Virtamon lisäksi yrityksessä ei ole muita vakituisia työntekijöitä. Välillä tosin tarvitaan apukäsiä isompien markiisien asennuksissa.

Karmiinin päätoimiala on aurinkosuojaus. Zenger ja Virtamo ovat huomanneet, että terassit ovat kasvaneet ja niihin satsataan muun muassa hankkimalla suurempia markiiseja.

– Markiiseista yhdeksän kymmenestä on nykyisin moottorikäyttöisiä perinteisen veivikäyttöisen sijasta, Zenger arvioi.

Uudessakaupungissa usein tuulee, jolloin tuuliautomatiikka on tarpeen. Automatiikka on tullut myös edullisemmaksi ja monipuolisemmaksi kuin aiemmin.

– Toinen asia, mitä ei aiemmin ollut niin paljon, ovat lasitetut terassit, Zenger kertoo.

Terasseille ja myös ikkunoihin halutaan screen-kaihtimia, joista näkee sopivasti läpi niin, että maisema ei peity, mutta ne estävät häikäisyn

Tavalliset sälekaihtimet ovat myös säilyttäneet suosionsa vuodesta toiseen. Nykyisin löytyy monenlaisia malleja ja materiaaleja niin ikkunan pintaan kuin ruutujen väliinkin.

Karmiinin asiakkaina on pääasiassa yksityisasiakkaita, mutta myös alueen yrityksiä ja yhteisöjä on paljon. Monet ovat tuttuja jo vuosien takaa.

– Kun jollekin yritykselle on kerran tehty, on sinne usein tullut lisätilauksia, Virtamo sanoo.

Tavallisesti tilaus vaatii kaksi käyntiä. Ensimmäisellä kerralla esitellään tuotteet ja otetaan mitat ja toisella asennetaan.

Hieman erikoisempia työkohteita ovat olleet laivat, joihin on asennettu aurinkosuojakalvoja.

– Kyseisiä kalvoja toimitetaan myös pienveneisiin, mitä moni veneilijä ei ehkä tiedäkään, Zenger tuumii.

Karmiinin työkohteet sijaitsevat pääasiassa Vakka-Suomessa ja jonkin verran Turun ja Rauman seuduilla.

Zengerin mukaan ala on melko kilpailtu. Karmiini ei itse valmista edustamiaan tuotteita, vaan ne tilataan asiakkaalle mittatilaustyönä.

– Kuvaaminen on kännyköiden myötä helpottanut työtä, Zenger muistuttaa.

Tietotekniikka auttaa muutenkin paljon, kun pystyy esimerkiksi kuvantamalla näkemään minkälainen tai värinen markiisi sopisi parhaiten omaan taloon.

Pienestä myymälästä löytyy yleisimmät kaihtimet sekä näytekappaleet. Zenger ja Virtamo lupaavat, että kaikkia heidän myymiään tuotteita myös huolletaan tarvittaessa.

Vuoden 2021 yritykset kunnittain:



Laitila: HTG-Asfaltti Oy

Taivassalo: Pollin Piha

Vehmaa: Vehmaan Fun House Food Ay

Timanttiristit 40 vuoden yrittäjyydestä:

Taivassalon Yrittäjien esityksestä: Korjaamoyrittäjä Timo Koski, Autokorjaamo Timo Koski

Laitilan-Pyhärannan Yrittäjien esityksestä: Toimitusjohtaja Hannu Lahdenperä, Lamus Oy

Moni muusikko kuljettaa soittimia Zengerin laatikoissa



Korona ei ole pahemmin haitannut Kaihdinliike Karmiinin toimintaa.

– Kun ihmiset eivät ole päässeet matkustamaan, on laitettu mökkejä ja terasseja kuntoon, Jussi Zenger kertoo.

Monia aloja koskeva materiaalipula tosin on vaivannut myös tätä alaa.

Moni muusikko kuljettaa soittimiaan ja laitteitaan Bluescase-kuljetuskoteloissa, joita yritys on pitkään valmistanut ja myynyt.

– Pari vuotta on ollut melko hiljaista, kun kukaan ei keikkaile. Vähitellen on merkkejä elpymisestä, Zenger sanoo.

Itsekin nuorempana vuosia tanssilavoja ja ravintoloita soittajana kiertäneelle Zengerille kuljetuslaatikoiden valmistus tuli, kun hän huomasi, miten arvokkaita soittimia roudattiin tehtaan pahvilaatikoissa tai jopa tyystin ilman suojausta.

Soittimien ja äänentoistolaitteiden tuntemus on auttanut Zengeriä ymmärtämään soittajien tarpeet.

Nykyisin kuljetuskoteloita valmistetaan myös yrityksille erilaisille herkille tai muuten tukevaa suojausta vaativille laitteille ja työkaluille. Laatikoita valmistuu yrityksen verstaalla piharakennuksessa mittatilaustyönä ympäri Suomea.

– Toivottavasti saamme vielä pitkään palvelle uusia ja vanhoja asiakkaita, Zenger toteaa lopuksi.