Kaunokirjallisuus on Mäkisen omin genre – Uusi kirjastotoimenjohtaja tiesi jo lapsena haluavansa kirjastoon töihin

0
Salla Mäkinen valittiin marraskuussa Uudenkaupungin kirjastotoimenjohtajaksi.

Salla Mäkinen kuuntelee parhaillaan Miki Liukkosen tuoretta romaania äänikirjana. Hänen yöpöydällään puolestaan on norjalaisen Karl Ove Knausgårdin tuorein teos. Hän myös listaa kustantamojen uutuuskirjojen katalogeista kiinnostavan oloiset kirjat itselleen ylös, jotta hän voi lukea ne sitten, kun hänellä on aikaa.

Kirjojen lukeminen ja kuuntelu ovat Mäkiselle rakkaita harrastuksia, mutta kirjat ovat tuoreelle kirjastotoimenjohtajalle myös ammatti.

– Kaunokirjallisuuden eri lajit ovat minun lukumieltymysteni keskiössä. Minulla ei kuitenkaan ole sellaista yhtä lukugenreä, jota tykkäisin lukea. Luen kiinnostuneena uusien kirjailijoiden teoksia ihan laidasta laitaan, Mäkinen kertoo.

– Toiset kirjat sopivat äänikirjoiksi ja toiset luen mielelläni paperisena. Sähköisiä kirjoja en ole koneelta halunnut lukea. Ne itselleni tärkeimmät kirjat haluan tuntea ja kokea paperisena. Haluan selata kirjaa ja palata makustelemaan kauniita lauseita. Äänikirjoiksi valikoin yleensä sellaisia kirjoja, joita on helppo kuunnella, Mäkinen summaa.

Mäkinen on työskennellyt kolme vuotta informaatikkona pääkirjastossa. Kirjastotoimenjohtajan sijaisuutta hän alkoi tehdä toukokuussa ja nyt marraskuun alusta hänet valittiin virkaan.

– En koskaan varsinaisesti ajatellut, että haluaisin esimieheksi. Puolen vuoden sijaisuuden aikana näin kuitenkin, mitä esimiehen työ on ja pidin siitä kovasti. Toivon, että olen empaattinen ja osallistava johtaja. Minulla on 10 alaista ja pari vakanssia on vielä täyttämättäkin. Vastuulleni kuuluvat pääkirjaston lisäksi kirjastoauto ja Kalannin kirjasto, Mäkinen summaa.

Mäkinen ei ole viime aikoina ehtinyt lukea niin paljon kuin aikaisemmin, koska kirjaston pariin viime vuoteen on mahtunut koronan lisäksi monenlaista myllerrystä. Kirjasto on ollut välillä täysin suljettuna, välillä varattuja kirjoja on noudettu ovelta, välillä sisälle on saanut tulla, mutta henkilömäärä- tai aikarajoituksin.

– Olemme pakanneet ja muuttaneet väistötiloihin, suunnitelleet vanhojen tilojen remonttia sekä vaihtaneet kirjaston lainausjärjestelmän uuteen. Olemme polkaisseet tyhjästä vaikka minkälaisia palvelumuotoja ilman aiempaa kokemusta. Tylsää hetkeä ei ole ehtinyt tulla, Mäkinen lisää.

37-vuotias Mäkinen asuu miehensä ja kissansa kanssa Turussa, josta kulkee päivittäin töihin Uuteenkaupunkiin. Työmatkansa hän käyttää äänikirjojen kuunteluun. Mäkinen tekee hallinnollisten töiden lisäksi lähes joka viikko työvuoroja Kalannin kirjastoon ja on pääkirjaston asiakaspalvelussa myös ilta- ja lauantaivuoroissa.

– Kirjastojen rooli muuttuu koko ajan entistä asiakaspalvelupainotteisemmaksi. Ammattitaitoomme kuuluu kirjojen suosittelu erilaisille lukijoille, mutta myös monenlainen digineuvonta, hän lisää.

Keski-Suomesta kotoisin oleva Mäkinen on aina rakastanut kirjoja. Hän tiesi jo melko varhaisessa vaiheessa haluavansa kirjastoon töihin.

– Kävin peruskoulun ja lukion Korpilahdella. Muutin Turkuun opiskelemaan 2004 ja luin yliopistossa pääaineenani kotimaista kirjallisuutta, sivuaineisiini kuuluivat suomen kieli, uskontotieteet ja naistutkimus. Suoritin Turun pääkirjastossa vapaaehtoisen korkeakouluharjoittelun, jotta varmistuin, että kirjastoala on oikeasti se, mitä haluan, Mäkinen listaa.

Filosofian maisterin tutkinnon jälkeen Mäkinen päätyi suorittamaan Turun ammattikorkeakouluun vuoden kirjasto- ja tietopalveluiden korkeakouludiplomia. Töiden ohella tehtyjen opiskeluiden avulla hän pätevöityi kirjastoalalle.

– Suoritin harjoittelun Uudessakaupungissa elokuussa 2018 ja sain täältä pääkirjastosta informaatikon vakituisen työpaikan 2019, Mäkinen muistelee.

Mäkinen suunnittelee muun kirjaston väen kanssa parhaillaan vanhan kirjastorakennuksen remontin jälkeistä aikaa. Luvassa on jälleen vanhoja tuttuja teemapäiviä, kirjailijavierailuita ja taidenäyttelyitä. Vuonna 2023 aukeava Rauhankadun puutaloon remontoitu kirjasto taipuu sellaiseenkin, mitä aiemmin ei ole voitu tehdä.

– Tulossa on aiempaa pidemmillä aukioloajoilla toimiva itsepalvelulukusali. Sen yhteyteen tulee myös uutuuskirjojen lainauspiste ja hylly, josta varattuja kirjoja voi noutaa myös kirjaston aukioloaikojen ulkopuolella. Nämä kaikki ovat sellaisia palveluita, mitä meiltä on toivottu kovasti, Mäkinen kertoo.

Kirjastosta luodaan jälleen kaupunkilaisten olohuonetta, jossa on monenlaista lukunurkkaa ja varattavaa neuvottelutilaa. Luvassa on myös monenlaisia ulkoilmatapahtumia tulevaisuudessa kunnostettavaan Rauhanpuistoon. Kirjastot tarjoavat jatkossakin tietoa ja kulttuuria mielenkiintoisessa muodossa ja maksuttomana.

– Kirjastoista tulee entistä enemmän palvelupisteitä ja viihtymispaikkoja. Uusi teknologia ja tallennusmuodot tukevat toisiaan ja ne tuovat lisää väkeä kirjallisuuden maailmaan. Kirjasto on aina ollut ajan hermolla ja reagoinut yhteiskunnallisiin muutoksiin, joten olemme mukana tekniikan kehityksessä, emmekä suinkaan ole jäämässä jalkoihin, Mäkinen summaa.