
– Kun maalausinto todella iskee, voin maalata tuntikausia ja nautin joka hetkestä. Rakastan erityisesti pienten yksityiskohtien ideoimista ja tekemistä, kuvaili Leinonen.
Pieniä yksityiskohtia Leinosen maalauksissa riittääkin. Esimerkiksi usein tauluissa esiintyviin koivuihin Leinonen maalaa töpöttämällä lehden kerrallaan.
Kirsti Leinonen kuvailee tyyliään naivistiseksi.
– Parhaiten naivistinen tyylini tulee esille näissä nalletauluissa.
Erilaisissa ympäristöissä seikkailevia nalleperheitä Kirsti Leinonen on maalannut vuoden verran. Tauluissa nallet viettävät kesäpäivää ulkosalla tai viihtyvät kesäretkellä.
– Teen näitä tauluja erityisesti lapsikatsojia varten. Ne saavat pursuta iloista fiilistä ja kirkkaita värejä, kertoi Leinonen.
Hän näkee aina valmiin kokonaisuuden ensin päässään.
– Esimerkiksi näitä nalletauluja on helppo keksiä. Työt valmistuvat keittiön pöydän ääressä ja maalaan niin kauan että olen itse tyytyväinen lopputulokseen, selvitti Leinonen.
Hän käyttää töissään aina öljyvärejä.
– Vaikka öljyväreillä maalaaminen on hieman hitaampaa, niin silti en halua käyttää mitään muuta. Öljyväri on värien kuningas, hymyili Leinonen.
Maalaamisen ohella Kirsti Leinonen nauttii myös siitä, että saa ilahduttaa muita omilla töillään. Tästä syystä hän mielellään lahjoittaa valmiit teoksensa sopiviin kohteisiin.
– Viime aikoina ole tehnyt paljon erilaisia maisemamaalauksia, jotka ovat löytäneet paikkansa Turun yliopistollisen keskussairaalan keuhko-osastolta. Osastolla työskentelevä tyttäreni pyysi minulta maalauksia potilaiden iloksi ja olen todella mielelläni tehnyt näitä töitä. Maalauksista olen saanut jo paljon positiivista palautetta osaston potilailta ja se on se tärkein asia, painotti Leinonen.
Lapsille maalattuja nalletauluja Kirsti Leinonen on aiemminkin lahjoittanut paikallisiin päiväkoteihin. Nyt taas kaksi nalletaulua olisi koteja vailla.
– Haluan antaa ilmaiseksi nämä kaksi Vakka-Suomen Taideyhdistyksen vuosinäyttelyssä ollutta taulua eteenpäin, paikkaan missä ne ilahduttavat mahdollisimman montaa lasta, vaikka päiväkotiin, ryhmäperhepäiväkotiin tai vastaavaan paikkaan. Maalauksista kiinnostuneiden toivon ottavan minuun yhteyttä sähköpostilla, toivoi Kirsti Leinonen.
Kirsti Leinosen tavoittaa sähköpostiosoitteella kkirsti.leinonen@gmail.com