Lounais-Suomen aluehallintovirasto antoi maanantaina kiellon yli viidenkymmenen henkilön yleisötilaisuuksien ja yleisien kokousten järjestämisestä sisätiloissa. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueelle koskeva määräys astui voimaan tiistaina.
Rajoitukset ovat voimassa 16. joulukuuta saakka.
Tilaisuuksien järjestäjät voivat järjestää yli viidenkymmenen henkilön tilaisuuksia, mikäli he ottavat käyttöön koronapassin.
Uudessakaupungissa yleisötilaisuuksien järjestäjät reagoivat heti määräykseen. Kulttuurikeskus Cruselli ja Uudenkaupungin Teatteri ottavat koronapassin käyttöön tilaisuuksissaan. Toiminta teatterissa jatkuu normaalisti, mutta yli 16-vuotiailta katsojilta edellytetään passia.
Teatteri kertoo, että passi tullaan tarkastamaan teatteriin saapuessa. Teatteri suosittelee saapumaan paikalle ajoissa ja lataamaan passin valmiiksi.
Mikäli asiakas on ostanut lipun esitykseen eikä hänellä ole passia, teatteri pyytää olemaan yhteydessä kulttuuripalveluiden toimistoon tai teatterin toimistoon.
Uudenkaupungin seurakunta noudattaa tuomiokapitulin ohjeita. Rajoitukset eivät koske julkista uskonnon harjoittamista, eivätkä tästä syystä koske suurta osaa seurakunnan toimintaa.
Ohjeiden mukaan seurakunnan tilaisuuksiin on suositeltavaa tulla vain rokotettuna ja terveenä. Vahva maskisuositus on voimassa.
Maksullisiin konsertteihin pätee rajoitukset. Tuomiokapituli kuitenkin tiedottaa, että kauneimpia joululauluja koskeviin ohjeistuksiin tulee lisätietoa lähiaikoina.
Urheilutapahtumien järjestäjät ovat myös koronapassin kannalla. Jää-Kotkien edustuksen joukkueenjohtaja Leevi Virtanen kertoo, että otteluissa otetaan passit käyttöön.
– Passit tarkastetaan yli 16-vuotiailta ja jos sitä ei ole, meidän täytyy evätä sisäänpääsy halliin, Virtanen kertoo.
– Ikävää, että joudumme tällaiseen tilanteeseen, mutta muuta vaihtoehtoa ei oikein ole.
Passin sijasta toimija voi kieltää yleisön pääsemisen tapahtumaan. Tämä ei kuitenkaan ole vaihtoehtona, sillä seura haluaa tarjota ihmisille hyvän ottelutapahtuman.
– Kun yleisöä on yli sata, niin aina menee kioskistakin kahvia ja muita herkkuja. Sen kannalta ilman yleisöä pelaaminen ei olisi järkevää, Virtanen huomauttaa.
– Onhan myös pelaajille kivempaa pelata yleisölle.
Passit ovat käytössä myös junioripeleissä, sillä katsojamäärät nousevat niissä yli viidenkymmenen.
– Juniorijoukkueille kioskitulot ovat tärkeitä tulonlähteitä, joilla rahoitetaan monia asioita, joten yleisö on tärkeä saada hallille, Virtanen toteaa.
Liikuntapalvelujen ohjeen mukaan yleisöksi lasketaan esimerkiksi lasten läheiset. Yleisöksi ei lasketa joukkueen toimihenkilöitä.
Tarkastamisvastuu passista on tilaisuuden järjestäjällä. Jää-Kotkien edustuksen peleissä tarkastamisen hoitaa järjestyksenvalvojat. Virtasen mukaan junioripeleissä tarkastaminen tulee työllistämään joukkueiden toimihenkilöitä.
– Kipeänä ei tietenkään sovi tulla hallille. Maskisuositus on myös voimassa, Virtanen muistuttaa.
Korihaiden puheenjohtaja Johanna Kutila on samoilla linjoilla Virtasen kanssa passien käytöstä.
– Eihän siinä ole muita vaihtoehtoja. Muuten pitäisi yleisömääriä rajoittaa, Kutila sanoo.
Liigajoukkueen seuraava kotiottelu on vasta joulukuussa, mutta junioriotteluita pelataan jo viikonloppuna.
– Junioriottelut ovat yleisötilaisuuksia, joten ohjeiden mukaan passia vaaditaan myös niissä, Kutila toteaa.
Korihait ei halua lähteä kieltämään yleisön saapumista hallilla viime talven tapaan. Kioskitulot ovat isossa asemassa etenkin juniorien varainhankinnassa.
– Ohjeita noudattaen ja terveys edellä, mutta yritämme toimia mahdollisimman normaalisti, Kutila päättää.
Koronatodistuksen saa myös tulosteena terveydenhuollosta
Koronapassi, eli EU:n koronatodistus, on mahdollista ladata tai tulostaa itselleen Omakannasta. Ihmiset, jotka eivät käytä Omakantaa, voivat saada koronatodistuksen tulostettuna terveydenhuollosta.
– Todistus tulostetaan tarvittaessa ja toimitetaan joko postitse tai muulla sovitulla tavalla Uudenkaupungin avoterveydenhuollon ylihoitaja Jaana Rantala kertoo.
Todistusta ei voi tulostaa esimerkiksi rokotuskäynnin yhteydessä. Rantala pyytääkin tulostetta haluavien olemaan yhteydessä koronalinjan puhelinnumeroon.
– Jos vanhemmat eivät jostain syytä pääse tulostamaan alaikäisen koululaisen koronapassia, voi vanhempi pyytää sitä kouluterveydenhoitajalta, Rantala muistuttaa.