
U-soten järjesti kaksi koronarokotustilaisuutta lokakuun lopulla, joissa ensimmäisen rokotteen ottaville annettiin lahjakortti. Näiden kahden päivän aikana ensimmäisen koronarokotteen haki 137 U-soten viiden kunnan yhteistoiminta-alueen asukasta.
– Rokotteita haettiin kahden päivän aikana koko U-soten alueelta. Olemme tyytyväisiä siihen, että kampanja puri , Uudenkaupungin sosiaali- ja terveysjohtaja Sari Rantanen kertoo.
Lahjakorttikampanjan takana oli nimettömän pysyttelevä uusikaupunkilaisyrittäjä, joka halusi nostaa yhteistoiminta-alueen asukkaiden rokotusintoa. Yrittäjä oli erityisen huolestunut etenkin nuorten alhaisesta rokotekattavuudesta.
Kampanjatapahtumassa jaettiin 20 euron suuruisia lahjakortteja ensimmäisen rokotteen ottaneille. Lahjakortin saadakseen rokotettavan on otettava kaksi koronarokoteannosta.
U-soten koronatartuntamäärät ovat jälleen lähteneet kasvuun. Tällä hetkellä korona leviää Uudessakaupungissa lähipiirissä ja perheissä.
– Tilanne on nyt se, että jos joku perheessä sairastuu, niin myös loppuperhe sairastuu. Koronaa on eksynyt jälleen myös kouluun, Rantanen kertoo.
Rantanen kannustaa edelleenkin ihmisiä rokotuksille ja käyttämään maskeja.
– Ja maskiahan kannattaa edelleen käyttää, vaikka olisi jo rokotettu, Rantanen lisää.
U-soten alueella aloitetaan kolmansien koronarokotusten antaminen ensi viikon aikana. Rokotuksia annetaan yli 60-vuotiaille, hoivakodeissa asuville ja riskiryhmään kuuluville. Kolmas rokoteannos voidaan antaa, kun toisesta annoksesta on kulunut vähintään kuusi kuukautta.
Perjantain tietojen mukaan U-soten yhteistoiminta-alueen viidessä kunnassa on todettu pandemian aikana yhteensä 476 koronavirustartuntaa. Uudessakaupungissa tartuntoja on todettu 333, Vehmaalla 43, Taivassalossa 39, Kustavissa 24 ja Pyhärannassa 37.