Koronatilanne heikkenee yhä – Eniten tartuntoja 5–14-vuotiailla

0
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri ilmoitti tänään perjantaina yleisen maskisuosituksen päättämisestä.

Varsinais-Suomi on edelleen koronavirusepidemian leviämisvaiheessa ja koronatilanne pahenee entisestään. Kahden viime viikon ilmaantuvuus 100 000 asukasta kohden on nyt 209. Viikko sitten koronan ilmaantuvuusluku oli 147.

Positiivisten testien osuus kaikista testeistä on noussut ja on nyt ennätystasolla, 9,9 prosenttia. Tartuntoja on kaikkialla Varsinais-Suomessa ja suurin osa tartunnoista saadaan samasta taloudesta. Eniten tartuntoja on 5–14-vuotiailla.

Tiistaina kokoontunut Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä suosittelee, että suuria yksityistilaisuuksia järjestettäessä kiinnitetään huomiota koronaturvalliseen käyttäytymiseen, muun muassa suu-nenäsuojuksen käyttöön. Suu-nenäsuojuksen käyttöä suositellaan edelleen käytettäväksi laajalti muissakin tilanteissa, erityisesti sisätiloissa. Työnantajien on edistettävä koronaturvallisia järjestelyjä, joihin kuuluu muun muassa etätyön tekeminen työtehtävien niin mahdollistaessa.

Lounais-Suomen Aluehallintovirasto kielsi maanantaina yli 50 henkilön yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset sisätiloissa. Määräys on voimassa 16. joulukuuta asti. Yli 50 henkilön tilaisuuksia on mahdollista järjestää, jos järjestäjä ottaa käyttöön koronapassin.