Lokalahden perinnepiirissä Paanulassa muisteltiin vanhoja aikoja kesäasukkaan näkökulmasta. Vuodesta 1958 asti kesänsä ja vähän muitakin aikoja Varanpäässä viettänyt Antero Koponen kertoi, miten kesäpaikka löytyi ja miten siellä lapsena kesiä vietettiin.
– Oikeastaan meillä ei ollut tarkoitusta rakentaa mökkiä Lokalahdelle, kun meillä oli jo kesäpaikka muualla, mutta vanhempani Hillevi ja Paavo lähtivät perhetuttumme Annaliisa ja Antti Heimon kanssa katsastamaan heille sopivaa paikkaa Lokalahdelta, Koponen kertoi.
Myynnissä ollut paikka ei ollut sopiva, mutta kun Lokalahdelle asti oli ajeltu, niin he jatkoivat Varanpäähän ja poikkesivat paikalliseen isoon taloon kysymään myytävää mökkitonttia. Varviniemessä olisi kuulemma hyvä paikka, mutta se tuskin oli myytävänä, talosta kerrottiin.
– Näin oli, niemen omisti Helmi -niminen naishenkilö eikä hän tosiaan ollut halukas tonttiakaan myymään. Hän antoi kuitenkin luvan telttailla alueella kesäisin.
Parin telttakesän aikana paikka tuli molemmille perheille tutuksi ja Koposetkin olivat kesäpaikan suhteen kääntymässä Lokalahden kannalle, mutta Helmi ei edelleenkään ollut halukas myymään.
– Sitten kohtalo puuttui peliin, salama iski Helmin taloon ja hän tarvitsi rahaa korjauksiin. Helmin epäonni oli meidän onni ja kaupat tehtiin.
Niemeen johti huonokuntoinen kulku-ura, joten ensitöiksi piti tehdä kunnon tie. Anteron isä oli töissä Kupittaan Savella ja sieltä saatiin tienpohjaksi rikkoutuneita tiiliä, ei siis murskaa, ja piippujen puhdistuksen yhteydessä tullutta koksikuonaa.
– Niitä levitettiin talkoilla tien pohjaksi ja hyvä tuli. Vielä nykyäänkin saattaa joskus vanha pohja tulla näkyviin ja siinä riittää ihmettelemistä. Kylän väki ihastui tiehen niin paljon, että myöhemmin parannettiin samalla materiaalilla toinenkin tienpätkä.
Koposten ja Heimojen mökkien perusmateriaalikin saatiin Kupittaan Savelta, tiilien teon yhteydessä aina osa särkyy ja näitä jätetiiliä hyödyntämällä mökit rakennettiin. Perustukset tehtiin myyntiin kelpaamattomista vioittuneista salaojaputkista ja hyvin on kierrätysmateriaali kestänyt.
Varanpää oli 60-luvun alussa vireä kylä, asukkaita oli joka talossa ja lapsia oli paljon. Koponen muistaa kyläläisten ja mökkiläisten välillä vallinneen yhteisöllisyyden.
– Jos jossain talossa oli menossa jotain, niin lapsilauma meni katsomaan. Ei meitä ikinä pois ajettu, päinvastoin saimme osallistua töihin ja meitä kesälapsia oikein opetettiin, jos emme osanneet tehdä jotain.
Kauppojakin kylällä oli useita ja kauppa-auto kulki. Koposille tutuimmaksi tuli Lehtovirran kauppa.
– Sieltä sai kaikkea mitä mökillä tarvittiin, leipää, lihaa, bensaa ja betonia ja jos ei jotain tarvittavaa löytynyt, niin kauppias tilasi huomiseksi. Se oli kunnon palvelua.
Kyläläiset ja myös mökkiläiset hakivat lisäsärvintä merestä, kalaa tuli hyvin ja vesi oli kirkasta, pohjan erotti tarkasti monen metrin syvyydeltä. Myös erilaisia vesilintuja näki monenlaisia, toisin kuin nykyään, kun vedessä seilaa vain joutsenia.
Televisiota ei ollut, ainakaan niin, että sitä olisi katsottu kaikki päivät ja illat. Lasten kesät olivat aurinkoisia ja lämpimiä ja kaikki päivät vietettiin ulkona.
– Uimassa saatoimme olla koko päivän, hypimme veteen ja leikimme, sitten seikkailimme metsässä, rakentelimme majoja puihin ja pelasimme itse keksimiämme pelejä.
Yksi harrastus oli kaarnalaivojen teko. Puukot olivat teräviä, jotta veistäminen oli helppoa.
– Isä opetti käyttämään puukkoa 6–7-vuotiaana, maatalojen lapset osasivat varmaan nuorempinakin. Puissakin kiipeiltiin ja saatettiin olla omilla reissuilla pitkään, mökille palattiin vain syömään, ei vanhemmat nykypäivänä anna lasten niin vapaasti kulkea ja touhuta.
Lokalahden kirkolta Koponen muistaa erityisen hyvin Leiskun kioskin, sillä aina mökille tullessa siihen pysähdyttiin jäätelölle.
– Itse en ihan koko loma-aikaa lapsena Varviniemessä viettänyt, kun osan kesää olin äidin kotiseudulla Savossa. Kieliongelmia syntyi suuntaan ja toiseen siirryttäessä, kun lapsi melko nopeasti omaksuu paikalliset murteet. Samoin kävi, kun syksyllä palattiin Turkuun, sielläkään ei kaikkia Lokalahden murteen sanoja ymmärretty.
Jussi Arola
