Sieni tarjoaa jäkälälle rakenteen. Se suojaa muita osakkaita ympäristöltä ja huolehtii niiden vedensaannista. Viherlevä yhteyttää, eli tuottaa auringonvalon avulla hiilidioksidista sokereita. Sinibakteerit pystyvät yhteyttämisen lisäksi tuottamaan typpeä ilmasta.
Jäkäliin liittyy myös paljon muita kiehtovia ominaisuuksia. Ne pystyvät lisääntymään sekä suvullisesti että suvuttomasti. Suvullisessa lisääntymisessä sieniosakas tuottaa itiöitä, suvuttomasti jäkälä pystyy lisääntymään jäkälämuruista.
Ne ovat pieniä osia emojäkälästä, joissa on mukana myös symbioottinen levä- tai bakteeriosakas.
Koska itiöiden avulla lisääntyminen on paljon epävarmempaa ja uuden yksilön kasvuun lähtemiseksi tarvitaan vielä oikeanlainen symbiontti mukaan, suosivat jäkälät usein suvutonta lisääntymistä jäkälämurujen avulla.
Elinympäristönsä puolesta jäkälät ovat sopeutuvaisia, kunhan niillä on saatavilla tarpeeksi auringonvaloa ja ainakin ajoittain kosteutta. Hidaskasvuisina ne tarvitsevat häiriöttömän elinympäristön, eli esimerkiksi poluilla tai tiheään muokatuissa ympäristöissä ne eivät viihdy. Myös ilmansaasteet ovat jäkälille myrkkyä.
Suomessa esiintyy noin 1500 eri jäkälälajia, maailmassa niitä arvioidaan olevan jopa 20 000.
Jäkäliä kasvaa kaikilla mantereilla, jopa karulla Etelämantereella. Monien lajien maailmanlaajuinen esiintymisalue on jännittävä. Esimerkiksi torvi-, poron- ja okajäkälissä on lajeja, jotka esiintyvät Suomessa ja Etelä-Amerikan eteläkärjessä Tulimaassa.
Nämä toisistaan reilun viidentoista tuhannen kilometrin päässä olevat kasvuympäristöt ovat melkoisen kaukana toisistaan. Välimatkasta huolimatta jäkälät Suomessa ja Tulimaassa onnistuvat lisääntymään keskenään! Kuinka se oikein on mahdollista?
Tutkijat ovat selvittäneet jäkälien leviämisreittejä. Tuuli kuljettaa itiöitä pitkiäkin matkoja, mutta yksinään näin sattumanvarainen levittäytyminen ei riitä selitykseksi. Uusimmat tutkimukset ovat antaneet viitteitä siitä, että jäkälillä olisi käytössään myös toisenlainen keino: itiöiden ja jäkälämurujen arvellaan liftaavan lintujen kyydissä.
Toistaiseksi suomalaistutkimus on osoittanut jäkälien tarttuvan tehokkaasti tikkojen sulkapeitteeseen. Tutkimuksessa tarkastelun kohteena olleet käpytikka, harmaapäätikka ja palokärki ovat kuitenkin paikkalintuja.
Seuraavaksi tutkijat suuntaavat kiinnostuksensa pitkänmatkan muuttajiin, kuten lapintiiraan, joka lentää talveksi aina Etelämantereelle asti.
Lähivuosina saattaa paljastua vielä lisää jännittäviä asioita kiehtovista jäkälistä.
Lily Laine