Liukuesteiden ostosetelien jako alkaa tänään

0
Kenkien päälle laitettavia liukuesteitä on tarjolla useampia malleja.

Liukuesteiden ostoon tarkoitettujen 20 euron arvoisten ostoseteleiden jako alkaatänään tiistaina. Tuki on tarkoitettu vuonna 1952 syntyneille uusikaupunkilaisille ja se on haettavissa ensi vuoden loppuun asti. Vuonna 1951 syntyneille jaetaan osto-osoituksia vielä tämän vuoden loppuun asti. Osto-osoituksen voi saada vain yhden kerran.

Oman osto-osoituksensa voi hakea arkisin kello 8–11 ja kello 12–15 välisinä aikoina Ikäihmisten palveluiden toimistosta. Toimisto sijaitsee osoitteessa Terveystie 4, 2. kerros. Toimistossa asioidessa on syytä käyttää suu-nenäsuojusta.

Osto-osoitusta noudettaessa on otettava mukaan henkilöllisyystodistus ja mahdollinen valtakirja, mikäli joku noutaa osto-osoituksen toisen henkilön puolesta. Valtakirja on vapaamuotoinen paperi, josta ilmenee sen henkilön nimi ja henkilötunnus, kenen puolesta ostotuki noudetaan.

Kaupunki on jo pidempään myöntänyt kaikille 70 vuotta täyttäneille, kotona asuville asukkailleen 20 euron osto-osoituksen. Sen voi käyttää liukuesteiden, nastojen, nastakenkien tai kitkakenkien hankintaan uusikaupunkilaisista liikkeistä.