Lounais-Suomen aluehallintovirasto harkitsee uusia koronarajoituksia

0
Kasvomaskisuositukset ovat yhä voimassa.

Varsinais-Suomen koronatautitilanne on vaikeutunut viime viikkojen aikana. Koronapandemia ei ole ohi ja tarve rajoitusten määräämiseen on kasvanut. Tällä hetkellä kyseessä on pääosin rokottamattomien epidemia.

Varsinais-Suomen tartuntatilanne on muuttunut siten, että tartuntojen lähteitä ei pystytä tunnistamaan ja tartunnat leviävät väestössä yleisemmin. Aluehallintovirasto harkitsee uusien rajoitusten käyttöönottoa, koska nähtävissä oleva ja ennakoitu tartuntojen leviäminen ei taitu pelkästään suosituksin.

Aluehallintovirasto harkitsee yleisötilaisuuksiin kohdistuvia rajoituksia. Aluehallintovirasto muistuttaa, että tilaisuuden järjestäjä voi ottaa käyttöön koronapassin ja näin mahdollistaa passin omaavien henkilöiden osallistumisen tilaisuuteen ilman aluehallintoviraston määräämiä rajoituksia. Menettely on jo laajasti käytössä ravitsemisliiketoiminnan yhteydessä.

Lounais-Suomen aluehallintovirasto myös korostaa, että annettuja hygienia- ja etäisyyden ylläpitämisen suosituksia kannattaa noudattaa loppuvuoden ruuhkaisissa tilanteissa. Varsinkin rokottamattomilla on suuri riski saada koronan vakava tautimuoto, joka voi johtaa tehohoidon tarpeeseen.