Niinpä jos joitakin kanssaihmisiä sanotaan boomereiksi, niin jotkut voivat käsittää, että heitä pidetään luusereina. Mutta varsin monille nuo vieraan kielen sanat eivät merkitse yhtään mitään. Hämärän peittoon jää se, että noiden sanojen takana ovat piilossa epämiellyttävät tositoimet, joille haetaan oikeutusta.
Tämänkö takia on pidetty hyvänä pukea ajatukset sanoista ja niiden merkityksestä rakennetun muurin taakse? Kaikella on tarkoituksensa ja tuon oikean tarkoituksen voi löytää ihan suoraan ilman turhia kiertoilmaisuja. Eikä tarvitse ymmärtää vieraan kielen tai nuorten käyttämän slangin sanastoa.
Kun pääministerimme on sanonut näin, niin se on ollut hänen politiikkaansa, jonka tarkoituksena on ollut ihan hänen omien sanojensa mukaan ravistella kuulijoita. Siinä on sitten ollut kohteena muiden ohella oman puolueen ikääntyneet kannattajatkin.
Voisin pitää tällaista kielenkäyttöä ikärasismina. Mutta se olisi turhaa, koska olemusten selvittäminen on omiaan johtamaan moninaisten mielikuvien loputtomaan vatvomiseen.
Iän perusteella syrjiminen liittyy valtaa käyttävien noudattaman hajota ja hallitse -periaatteen mukaiseen keinovalikoimaan. Sitä käytettäessä toimenpiteiden kohteiksi valitut aivan itse huolehtivat hajottamisesta, kun he lyhytnäköisyydessään yleensä erehtyvät taittamaan peistä jonkin tai joidenkin sanojen synnyttämien mielikuvien pohjalta. Heidät saadaan näin haukkumaan väärää puuta, kun hallituksen todellinen tarkoitus ja päämäärät on jätetty sanomatta.
Pitääkö olla huolestunut? Totta kai, kyllä valtaa käyttävien puheet aina ovat vaikuttaneet. Ne kun sisältävät viitteitä siitä, mitä kulloinkin ovat tavoittelemassa. Valtaa käyttävät näyttävät siis nyt aikovan leikata ikääntyneiltä kun ovat nähneet, ettei jäljellä enää ole juuri muita keneltä kyetään ottamaan.
Tätä on tehty aikaisemminkin muun muassa silloin, kun eläkkeellä olevilta ryhdyttiin leikkaamaan taitetun indeksin avulla. Ja nyt viimeksi kun oman asunnon kiinteistöveroon on tehty roimat korotukset. Ilmastofasistit ovat viemässä vielä lopuksi tuhkatkin omakotitalon uunin ja kiukaan pesästä.
Salutem Plurimam Dicit Reino Alho