Kotikielenä meillä toimii englanti. Minua hämmästyttää joskus edelleen se, miten luonnolliseksi on muuttunut muun muassa tunteiden käsittely englannin kielellä suomen sijaan.
Tämän lisäksi olen yllättynyt, kuinka paljon puolessatoista vuodessa marokon ja ranskan kielen taitoni ovat kehittyneet kuin itsestään. Ne ovat poikaystäväni äidinkieliä, joten kuulen niitä päivittäin, ja samalla jotain jää aina mieleen.
Kotikielen lisäksi myös ruokailutottumukseni ovat muuttuneet huimasti. Minun onnekseni poikaystäväni pitää ruoanlaitosta, mutta niin kuin arvata saattaa, meillä ei silti syödä makaronilaatikkoa tai hernekeittoa. Tilalle ovat tulleet värikkäät tagine-ruoat, mausteiset harira-keitot ja hunajalla viimeistellyt mesemen-aamupalaleivät.
Vaikka meillä useimmiten syödäänkin jotain muuta kuin suomalaista ruokaa, pidän silti tärkeänä sitä, että oma kulttuurini näkyy niin ruokapöydässä kuin muutenkin kotona.
Toisen kulttuuria pitää osata kunnioittaa ja sille pitää antaa tilaa, mutta tämä pätee myös toisinpäin. Minullakin on oikeus tuoda omaa kulttuuriani esille. Parvekkeella loistavat jouluvalot, joulukynttelikkö on hankinnassa ja joulumusiikki soi. Tämän talven ensimmäiset glögit sekä piparit on jo nautittu, ja saunassa käydään joka lauantai.
Toisaalta meillä juhlitaan joulun lisäksi myös Id al-Fitr ja Id al-Adha -juhlia. Välillä kuunnellaan joulumusiikin sijaan jotain aivan muuta. Tasapaino kummankin kulttuurin välillä on tärkeää.
Meillä kotona eletään ihan tavallista arkea: täytetään yhdessä astianpesukonetta, pestään pyykkiä, käydään lenkillä, keskustellaan, ollaan eri mieltä, mökötetään aina silloin tällöin, mutta vielä useammin nauretaan kippurassa vedet silmissä. Koetetaan selvitä yhdessä siitä, mitä elämä eteen heittää. Ei se sen kummallisempaa ole, vaikka toinen onkin Marokosta ja toinen Suomesta.
Silloin, kun kaksi ihmistä opettelee tuntemaan toisensa ja elämään saman katon alla, kulttuurin lisäksi vaikuttavat paljon myös heidän luonteenpiirteensä, temperamenttinsa sekä aiemmat kokemuksensa.
Tämän puolentoista vuoden aikana olen huomannut tykästyneeni marokkolaiseen kulttuuriin enemmän kuin osasin odottaa. Rakastan kotona leijuvia, nyt jo tutuksi tulleita marokkolaisia tuoksuja, aina ramadanin aikaan alkavia tv-sarjoja ja marokkolaiselle kulttuurille tyypillistä musiikkia, joka niin piristää kuin rauhoittaa unten maille. Rakastan vieraanvaraisuutta, jota olen saanut osakseni poikaystäväni Suomessa asuvilta marokkolaisilta perhetutuilta.
Rakastan sitä, miten meistä tuli heti parhaat ystävät poikaystäväni veljen kanssa hänen vieraillessaan Suomessa. Rakastan sitä, ettei meidän tarvitse valita suomalaisen ja marokkolaisen kulttuurin välillä. Me olemme yhdessä luoneet kauniin elämän kahden ihmisen ja kahden kulttuurin ympärille. Sitä minä rakastan.
Jasmin Jussila
uusikaupunkilainen nuori