Nakka-patsas Kristiina Kaupinsalolle kiitoksena nuorten hyvinvoinnin eteen tehdystä työstä

0
Koulukuraattori Kristiina Kaupinsalolle myönnettiin Naakka-patsas kiitoksena nuorten hyvinvoinnin eteen tehdystä työstä.

Uudenkaupungin nuorisovaltuusto on valinnut Uudenkaupungin lukion ja Novidan kuraattorin Kristiina Kaupinsalon Naakka -palkinnon saajaksi vuonna 2021. Valtuusto oli valinnassaan yksimielinen.

– Kristiina Kaupinsalo on auttanut monia nuoria ja saanut paljon positiivista palautetta työstään. Hän on työssään pätevä ja on omalta osaltaan parantanut koulujen ilmapiiriä. Hän on merkittävä henkilö monen nuoren elämässä ja tuonut nuorille myös mielenrauhaa, todettiin nuorisovaltuuston palkintoperusteluissa.

Nuorisovaltuusto palkitsee vuosittain tahon Naakka-kiertopalkinnolla henkilön, järjestön tai muun tahon joka on esimerkillisellä toiminnallaan edistänyt nuorten asioita.

Nuorisovaltuuston puheenjohtaja Helmi Rantanen kertoi että palkitsemalla kuraattori Kristiina Kaupinsalon nuorisovaltuusto halusi myös nostaa esiin nuorten mielenterveyden hyväksi toimivia henkilöitä ja muistuttaa päättäjiä heidän tärkeästä työstään.

– Olemme nuorisovaltuustossa hyvin huolissamme nuorten mielenterveysongelmien kasvusta ja siitä että esimerkiksi koulupsykologeja ei kaupungissa ole ollut riittävästi vuosiin.

Omalta osaltaan nuorisovaltuusto aikoo vielä tämän vuoden puolella aloittaa some -kampanjan, jonka avulla jaetaan nuorille tietoa siitä mistä mielenterveyden haasteisiin on löydettävissä apua.

Kuraattori Kristiina Kaupinsalo oli valinnastaan kuullessaan lähes sanaton.

– Tämä oli mieletön yllätys ja hienoin tunnustus, jonka voi työstäni saada. Tuntuu niin valtavan hyvältä saada näin upeaa palautetta nimenomaan heiltä, joille ja joiden kanssa teen tätä työtä, kiitteli Kristiina Kaupinsalo.

Kaupinsalo halusi korostaa, että hän ei suinkaan tee työtään yksin.

– Nuorten kanssa on aivan mahtavaa tehdä töitä. Vaikka asiat ovat usein haastavia ja vaikeita, niin yleensä aina päästään yhdessä eteenpäin, totesi Kaupinsalo.

Hän myös kiitti muun työyhteisön tukea.

– Katsonkin, että tämä palkinto ei ole osoitettu vain minulle, vaan kaikille oppilashuollon parissa työskenteleville henkilöille.

Kaupinsalo on huomannut omassa työssään sen, miten nuorten paha olo lisääntyi erityisesti korona-aikana.

– Ihmisten tarve olla sosiaalisessa kanssakäymisessä muiden kanssa ei ole kadonnut mihinkään ja nuorille se on erityisen tärkeää. On valtavan iso asia että jokainen tulisi kohdatuksi ja kuulluksi ja vielä omana itsenään, painotti Kaupinsalo.

Nuorille Kristiina Kaupinsalo haluaa kertoa että yksin ei tarvitse jäädä.

– Esimerkiksi meille koulukuraattoreille voi aina tulla puhumaan ja ihan mistä asiasta tahansa. Pohditaan sitten yhdessä miten asiassa olisi hyvä edetä ja olisiko esimerkiksi vanhemmat hyvä ottaa mukaan keskusteluun.

Kaupinsalo antoi myös antoi vinkkiä kotien suuntaan.

– Työssäni olen huomannut, että useimmat vanhemmat aidosti välittävät nuoristaan, mutta tunteen pukeminen sanoiksi on usein valtavan vaikeaa. Nuorelle olisi kuitenkin todella arvokas asia jos vanhemmat edes joskus kertoisivat miten tärkeä ja rakas hän on.

Käytännön hyvinvointivinkkinä Kristiina Kaupinsalo jakaa ajatuksen, josta hänelle itselle on ollut hyötyä ankean marraskuun selättämisessä.

– Omalla toiminnalla ja ajattelulla on suuri vaikutus omaan hyvinvointiin. On asioita, joihin voin itse vaikuttaa ja asioita jotka vain pitää hyväksyä. En esimerkiksi voi marraskuun pimeydelle mitään, mutta voi itse päättää miten siihen suhtaudun. Voin esimerkiksi iloita siitä että pääsen vielä joka aamu ulos yhdessä vanhan koirani kanssa, totesi Kristiina Kaupinsalo.