Oma ponsi vs. naapurin ponsi

0

Uudenkaupungin valtuuston hyväksyessä 20.4.2020 SRV:n 57,6 ME tarjouksen SiHyn urakasta valtuutettu Mika Sjöblom ehdotti valtuutettu Matti Ankelon kannattamana päätökseen ponsilauselmaa, jonka mukaan valtuusto edellyttää käynnistettäväksi toimet kaupungin käyttötalouden säästöistä siten, että löydetään uusia kustannustehokkaampia toimintatapoja, jotta pystytään kattamaan urakasta aiheutuva n. 3 miljoonan euron suuruinen vuotuinen lisäkustannus.

Säästötoimet tuli ponnen mukaan vaikuttaa heti eli jo vuoden 2021 talousarvissa. Toivomusponsi hyväksyttiin. Itse äänestin 14 muun kanssa vastaan, koska ponsi mielestäni ei kuulunut päätettyyn asiaan ja myöskin laajensi sitä.

Viime valtuustossa sekä Sjöblom että Ankelo varsin loukkaavalla kielenkäytöllä irvailivat Ari Saastamoisen esittämää pontta, jolla toivottiin lisätietoa SiHy / Wintterin kohonneista kustannuksista. Siis sellaista tietoa, jossa olisi päivitetty alkuperäinen kvr-urakan hinta nykyhetkeen (rakennuskustannusindeksin nousu, kahden SRV:n kanssa tehdyn suunnittelusopimuksen vaikutus jne.).

Tällä kertaa ponsi yllättäen tulkittiinkin laajentavan päätöstä (tosin eihän mitään päätöstä keskustelun aikana vielä ollut olemassakaan) eikä se tällä kertaa liittynyt itse asiaan?

No mitenkä tuo Sjöblomin / Ankelon säästöponsi vaikutti? Kolmen miljoonan euron säästötavoitteesta saatiin v. 2021 talousarvioon valtuustossa 40 000 euron vähennys poistamalla sosiaalipuolen sähköpöydät. Eli kurottavaa jäi aika paljon myös tuleville vuosille. Olisikohan taas uuden toivomusponnen paikka ?

Tarmo Kangas

tarkastuslautakunnan pj (kok.)