
Taulukankaasta on öljyvärein loihdittu esiin ritareita, linnanneitoja ja päiväperhosia. Osaan töistä on maalattu tunnettuja rock-muusikoita tai Downton Abbey -sarjan hahmoja. Taulujen maisemat on napattu Turun linnasta tai Käsityöläismuseon nurkilta.
Töiden takana on raisiolainen Paula Ehrman , joka on harrastanut maalaamista jo yli 40 vuotta ja silti samat aiheet kiehtovat häntä yhä.
– Olen piirtänyt ihan lapsesta asti, mutta varsinainen into maalaamiseen syntyi, kun olin lähettinä Turun Väri -nimisessä maaliliikkeessä. Sieltä baskeripäiset taiteilijat hakivat maaleja töihinsä ja ala alkoi kiehtoa minua, Ehrman kertoo.
Ehrman ilmoittautui Raision työväenopiston maalauskurssille ja sen jälkeen hän on käynyt kymmenittäin erilaisia maalauskursseja. Hän liittyi Raision seudun taideyhdistykseen, jonka sihteerinäkin hän ehti toimia yli kolme vuosikymmentä.
– Olen osallistunut yhteisnäyttelyihin ja pitänyt omia näyttelyitäkin useita kymmeniä. Tämä Crusellin näyttely on minulle jo toinen näyttely Uudessakaupungissa. Olin aiemmin mukana Kynnys ry:n yhteisnäyttelyssä, Ehrman listaa.
– Nyt ripustettu näyttely on ensimmäinen todella suuri näyttelyni. Toin esille yli 80 työtäni ja rajasin muutaman aihealueen pois kokonaan, koska en silti saanut seinille mahtumaan kaikkea sitä, mitä suunnittelin, Ehrman lisää.
Korona-aikana Ehrman kiinnostui suomalaisista päiväperhosista. Niistä on syntynyt sarja hyvinkin realistisia töitä. Ylipäätänsä Ehrmania kiehtoo taiteessa juuri kuvien aitous. Hän kulkee jatkuvasti kamera kaulassa ja kuvaa erilaisia kohteita.
– Esimerkiksi Turun käsityöläismuseon piha, Turun keskiaikaiset markkinat tai Taalintehtaan keskiaikatapahtumat ovat minulle tärkeitä. Kuvaan siellä teema-asuissa olevia ihmisiä, miljöötä ja hevosia. Sen jälkeen maalaan kuvien kanssa yksi yhteen olevia tauluja. Olen tehnyt jo useamman keskiaikaisiin ritareihin keskittyvän teossarjan, Ehrman lisää.
Keskiaikaisissa vaatteissa ja asusteissa Ehrmania kiehtovat yksityiskohdat. Hän haluaa, että ritarin haarniskasta heijastuvat valo ja varjo näyttävät aidoilta. Samoin maalattujen metallinappien, silkkikankaan, turkiksen tai sametin on näytettävä niin aidolta kuin mahdollista.
– Usein valokuvissani ja sitä kautta maalauksissani esiintyvät ihmiset ovat tulleet kiittelemään minua siitä, kuinka aidosti olen saanut vangittua heidän katseensa tai huulten ilmeen, Ehrman kertoo.
Paula Ehrmanin näyttely on esillä Kulttuurikeskus Crusellin Liljelund-hallissa 29.11. asti.