Perinteistä tiskipalvelua vielä kahdella pankilla – Nordeassa asiakastapaamisia enää ajanvarauksella

0
Säästöpankin ovi aukeaa Uudessakaupungissa yhä viidesti viikossa. Konttoripalvelun lisäksi asiakkaille tarjotaan verkkotapaamisia.

Korona on vauhdittanut pankkipalveluiden siirtymistä verkkoon. Esimerkiksi Nordealla on yhä Uudessakaupungissa konttori, mutta asiakkaita tavataan vain ajanvarauksella. Sen sijaan OP Lounaisrannikon ja Säästöpankki Kalanti-Pyhärannan konttorit ovat pitäneet ovensa auki. Konttoreissa tarjotaan aukioloaikana kassapalvelua, muita palveluita ajanvarauksella.

Säästöpankin Uudenkaupungin konttori on avoinna kaikkina arkipäivinä. Neljänä päivänä palveluaika on kuitenkin vain kaksi tuntia päivittäin. Säästöpankilla on konttorissa myös infopiste, joka palvelee asiakkaita loppuviikosta.

Myös OP Lounaisrannikon konttori on avoinna joka arkipäivä Uudessakaupungissa, mutta neljänä päivänä kassapalveluita on vain pari tuntia päivässä.

Liiketoimintajohtaja Nelli Elo Säästöpankista toteaa, että korona-aika on tuonut omat haasteensa asiakkaiden kasvokkain tapaamiseen.

–  Tämän seurauksena myös seniori-ikäiset asiakkaamme ovat ottaneet käyttöön ja olleet tyytyväisiä tarjoamaamme verkkotapaamismahdollisuuteen.

Pankkikonttoreitten asiakaspalveluajat vähenivät jo ennen koronaa. Samanaikaisesti pankit ovat kehittäneet digipalveluitaan. Toimitusjohtaja Sami Peura OP Lounaisrannikosta kertoo, että jo kolmasosa OP:n yli 65-vuotiaista asiakkaista käyttää verkkopalvelua arjen raha-asioiden hoitoon.

– Laskujen maksuun monet käyttävät suoramaksua, e-laskua ja maksupalvelua.

– Seniorit ovat myös aktiivisia säästämisen ja sijoittamisen palvelujen käyttäjiä. Puhelimella tai tabletilla toimivan palvelun käyttö on voimakkaassa kasvussa myös seniori-ikäisten asiakkaidemme keskuudessa.

Säästöpankki Kalanti-Pyhärannasta Elo kertoo, että heidän yli 65-vuotiaista asiakkaistaan jo kaksi kolmesta käyttää verkkopankkia päivittäisten pankkiasioidensa hoitamiseen ja määrä kasvaa koko ajan.

Myös Nordean toimipaikanjohtajat Taina Tallbacka-Kitola ja Jarkko Niemi toteavat, että seniori-ikäiset käyttävät kaikenlaisia pankkipalveluita.

–  Useimmat käyttävät innokkaasti myös digitaalisia palveluita pienen rohkaisun jälkeen. Näkemyksemme mukaan digitaalisille palveluille ei ole ikärajaa.

Pankit ovat satsanneet myös seniori-ikäisten digineuvontaan. Pankit järjestävät digineuvontatilaisuuksia ja oppaita on myös tarjolla.

Nordea avasi viime kesänä senioriasiakkaille myös oman puhelinlinjan.

– Puhelinlinja sai niin ilahtuneen vastaanoton, että päätimme hiljattain vakiinnuttaa linjan pysyväksi toimintamalliksi. Linjalla käsitellään monenlaisia pankkiasioita, kuten vaikkapa laskujen maksamista ja tilisiirtoja, Tallbacka-Kitola ja Niemi kertovat.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here