Valmet Automotive ja hollantilainen Lightyear-yhtiö ovat allekirjoittaneet lopullisen valmistussopimuksen Lightyear One -sähköauton valmistuksesta pari viikkoa sitten. Auton tuotanto alkaa Uudenkaupungin autotehtaalla ensi vuonna.
Lightyear One luksusauton saa omakseen 150 000 eurolla ja autoja on tarkoitus valmistaa aluksi rajoitettu, noin tuhannen auton erä. Mistään kansanautosta ei siis ole kyse.
Sen sijaan Lightyear One edustaa uutta ajattelua ja uutta teknologiaa, jolla voi olla hyvinkin suuri merkitys koko alan kehitykselle.
Auton koko kehitystyö on perustunut ajatukselle rakentaa sähköauto, jolla olisi mahdollista ajaa yhdellä latauksella mahdollisimman pitkälle. Sähköautojen määrän kasvaessa sillä, kuinka paljon sähköä auto kuluttaa ja kuinka usein sitä pitää ladata, tulee olemaan suuressa merkityksessä.
Testeissä Lightyear One auton prototyypillä on yhdellä latauksella ajettu jopa 710 kilometriä. Se kuluttaa energiaa 2–3 kertaa vähemmän kuin mikään muu markkinoilla oleva sähköauto.
Auton energiatehokkuus on monen tekijän summa. Sen muotoilussa korostuu aerodynamiikka ja vaikka kyseessä on viiden metrin pituinen sedan, on sillä painoa vain reilut 1300 kiloa.
Tämä johtuu siitä, että auton valmistuksessa käytetään alumiinia ja hiilikuitua. Itsenäisiä invertterimoottoreita autossa on neljä ja energiankulutusta vähentää myös sähköautoja varten suunnitellut kevyesti rullaavat renkaat.
Lightyear yhtiö korostaa omissa tiedotteissaan sitä, että One on myös aurinkosähköauto. Auton ulkopinnasta onkin aurinkopaneeleilla päällystetty viisi neliötä. Auto siis pystyy lataamaan itse itseään myös auringosta, siellä, missä aurinko paistaa, mutta pääenergianlähde on tälläkin autolla ihan normaali ”töpselisähkö”.
Urheilullisesta ulkonäöstään huolimatta Lightyear One ei ole mikään raketti, vaan sen kiihtyvyys nollasta sataan noin kymmenessä sekunnissa on normaalin perheauton luokkaa. Tämäkin on yksi auton suunnittelussa tehty tekninen ratkaisu jolla säästetään energiaa itse matkantekoon.
Myös sisätiloiltaan Lightyear One on vielä hyvin perinteinen auto. Viiden hengen autossa kaksi istuu edessä ja kolme takana ja tavaratilaan mahtuu matkatavaroita mahtuu kyytiin 780 litraa.
Lightyear on ilmoittanut tavoitteekseen tuoda suurille markkinoille tarkoitetun sähköauton vuonna 2024.