Rakkaudentunnustus lähti maailmalle – Iceguardin uudet laserjääkoneet esiteltiin Saksan messuilla Leena-vaimon muistovideolla

0
Tämä flyygeli kannettiin Kuuanvuorelle videokuvausta varten, Timo Pirilä kertoo. Nyt flyygeli on jäähallin kahviossa.

Kaikki Kalannissa tietävät innovaatioyrittäjä Timo Pirilän ja tämän vaimon Leenan . Vuosi sitten perheessä sattui hyvin surullinen onnettomuus, jossa vaimo Leena menehtyi yllättäen.

Timo Pirilä ei oikeastaan tiedä, miten on selvinnyt tämän vuoden sen jälkeen.

– Kymmenen päivää Leenan kuoleman jälkeen pojalleni syntyi kaksoset. En ole osannut iloita ensimmäisistä lapsenlapsista kuten olisi pitänyt. Suru on niin paljon rajumpi tunne, hän myöntää.

Vaimon kuoleman jälkeen Pirilä halusi varmistaa lasten selviävän äidin kuolemasta. Suru iski heti, mutta kun lapset näyttivät selviävän, vasta sitten tuli täydellinen romahdus ja suru vei sitten voimat kokonaan.

Pirilä on aina urheillut paljon. Lapsena isä vei hänet yleisurheilukentälle ja sen jälkeen hän on harrastanut useita lajeja, jääkiekkoa, suunnistusta, sukellusta – kaikkea mahdollista liikuntaa.

Ennen Leenan poismenoa Timo juoksi koirien kanssa 15 kilometrin lenkkejä.

– Viikkoa myöhemmin kaksikin kilometriä tuntuu raskaalta, hän vertaa.

Pirilä arvelee, että isän varhainen kuolema, veljen kuolema muutama vuosi sitten ja nyt rakkaan vaimon yllättävä poismeno, kaikki tämä on ollut vain yksinkertaisesti liikaa. Koko elämä on tuntunut mustalta. Edes ne työt, jotka ovat olleet innostavia, eivät ole tuntuneet enää samalta.

– Onneksi poika ja tytär ottivat vastuun maatilasta. En olisi tästä muuten selvinnyt. Tukena on ollut myös monia muita ihmisiä, Pirilä kiittelee läheisiään ja ystäviään.

Kölnissä, Saksassa, esiteltiin viime viikolla maailman markkinoille kaksi uudesti muotoiltua, Pirilän suunnittelemaa laserohjattua Iceguard-jääntasausrobottia. Koneilla on automainen muotoilu, punaisen mallin nimenä on Lena ja harmaan Timo. Koneet esitellään myös videolla, jonka kaltaista maailmalla on tuskin toista nähty.

Videolla soi Timo Pirilän, Karri Kerkelän ja Jan Lindströmin säveltämää musiikkia. Koneet eivät ole videon pääosassa, vaan luonto ja Pirilän pariskunnan yhteiset vuodet. Videolla mies muistelee vaimoaan, johon ihastui 17-vuotiaana, kun Leena oli vasta 13-vuotias. Leena asui 300 metrin päässä kotitilasta ja Timo oli Leenan veljien kaveri. Vähitellen Leena ja Timo alkoivat seurustella ja sen jälkeen he ovat olleet aina yhdessä.

”Pelle pelottomalle” yrittäjälle vaimo on ollut tuki ja turva – se ihminen, joka on pitänyt miehen kiinni arjessa, kun työ on vienyt liikaa mennessään.

–  Kun kohtaan ongelman, en voi päästää siitä irti ennen kuin olen keksinyt siihen ratkaisun. Leena minut opetti rentoutumaan, hän selittää luonnettaan.

Pirilä on tehnyt lukuisia keksintöjä, jotka ovat vaatineet geometrista hahmottamista ja pitkäjänteistä osaamista automaation sekä robotiikan maailmasta. Timo Pirilä sanoo, ettei oikeastaan itsekään tiedä, mistä tällaisen lahjakkuuden on saanut.

– Jo lapsena olin kiinnostunut koneista. Kummisetäni oli merikapteeni ja toi minulle kerran lahjaksi paloauton. Hetkessä olin purkanut sen nähdäkseni, mistä se vesi tulee. Samalla tavalla olen tehnyt kaikille esineille, kelloille ja isän mopon moottorille. Ensin purin ja sitten kokosin.

Pirilä toivoo, että kouluissa opetettaisiin syvällisemmin geometriaa. Nykyisin on vaikea löytää työntekijöitä, joilla olisi avaruudellista hahmotuskykyä ja geometrian tajua riittävästi.

Pirilän menestystä selittää myös intohimoinen suhde kaikkeen siihen, mitä hän tekee. Jotain kertoo esimerkiksi se, että hänet pyydettiin yhtenä huippu-urheilijoiden joukkoon Polarin testiryhmään, kun Polar kehitti uutta sykemittaria. Pirilä on toiminut myös valmentajana, muun muassa SM-tason suunnistaja Enni Jalavalle.

Kun Pirilä sai idean videosta, ei senkään toteuttaminen ollut aivan tavanomaista. Juonnot tehtiin Sveitsissä ja lopulta ne korvattiin Suomessa. Videon tuottamiseen ja jääntasausrobotin suunnitteluun osallistui kaikkiaan kolmisenkymmentä ihmistä.

Videon kohokohtana on kohtaus, jossa uusikaupunkilainen kosketinvelho Petri Hatakka soittaa valkoista flyygeliä Kuuanvuorella. Flyygeli on siis kannettu metsän keskelle Kuuanvuorelle.

– Se on paikka, jossa menimme Leenan kanssa kihloihin, Pirilä selittää.

– Videolle nauhoitettiin myös Kalannin kirkon kelloja. Pääsin itse soittamaan kelloja. Se oli hienoa.

Omaperäinen video on otettu hyvin vastaan maailmalla. Saksassa tuote-esittelyssä käynyt ranskalainen suurten urheilutapahtumien showkoordinaattori oli kehunut, ettei ole koskaan nähnyt yhtä persoonallista ja hienoa videota.

– En tiedä, mitä ihmiset siitä ajattelevat, mutta en ole miettinyt muitten suhtautumista ennenkään. Halusin tehdä tämän videon Leenan muistoksi.

Video on nähtävillä Iceguardin verkkosivuilla.