Kun astut hissiin New Yorkissa tai Karibian-risteilijän kyytiin Miamissa, saatat olla paikassa, jossa on uusikaupunkilaista käsityötä. Uudenkaupungin Rautavalimossa on jo yli 70 vuotta tehty dieselmoottoreiden kansia, hissi- ja siirtolaitteiden osia sekä muita vaativia yksittäiskappaleita tai piensarjoja teollisuuden tarpeisiin.
URV:n Uudenkaupungin valimon lisäksi yrityksellä on toimipiste Kiinassa.
– Se on lähinnä joukko ammattilaisia, jotka tukevat tiiviisti sopimusvalmistajiemme valmistusta ja laaduntuottokykyä sekä ajavat sisään uusia tuotteita. Näin saamme valmistettua suuria sarjoja, kun taas piensarjat ja protovalut tehdään Uudessakaupungissa, toimitusjohtaja Timo Rautarinta kertoo.
Jo yli 20 vuotta toiminut Kiinan yksikkö pyörii pääasiassa paikallisten työntekijöiden voimin.
– ”Urvilaiset” niin Suomesta kuin Kiinasta pitävät päivittäin yhteyttä sopimusvalmistajiin. Korona on käytännössä katkaissut matkustamisen ja yhteydet hoidetaan nykyisin etäyhteyksin. On erityisen tärkeää, että saamme pandemian vaikutukset ohitse ja pääsemme taas hoitamaan asioita paikan päällä.
Pandemia ja maailmanlaajuiset kuljetusongelmat ovat vaikuttaneet myös kuljetuskustannuksiin, minkä lisäksi raaka-aineen hinta on lyhyessä ajassa noussut kaksinkertaiseksi. Rautaharkot, joita rautaromun lisäksi tarvitaan, tuodaan tällä hetkellä Brasiliasta. Nousseiden kustannusten ja satamissa makaavien konttien kohdalla toimitusjohtaja Rautarinta huokaisee, mutta sanoo silti näkevänsä suomalaisen valimoyrityksen tulevaisuuden valoisana.
– Meillä on tällä hetkellä vahva tilauskanta ja olemme löytäneet myös uusia toiminta-alueita. Niin kauan kuin Suomessa on raskasta teollisuutta, täällä tarvitaan myös valimoita. Omassa valimossamme on sellaista laajaa käsityöosaamista ja ammattimaista ajattelua, mitä halpatuotannon maista ei löydy. Me toimimme ns. yhden pysähdyksen taktiikalla, eli asiakas saa meiltä koko paketin valuteknologian suunnittelusta valmistukseen ja maalauksesta koneistukseen ja kuljetuslogistiikkaan asti, Rautarinta sanoo.
Meillä on tällä hetkellä vahva tilauskanta.
Valimossa työ on fyysisesti raskasta ja pölyistä. Työolot ovat silti huimasti paremmat kuin vielä muutamia vuosia sitten. Rautarinta on ollut valimon johdossa kuusi vuotta ja kun hän tuli taloon, valimossa ei nähnyt pölyltä juuri vastakkaiseen seinään saakka.
Nyt ilmanlaatu on kohentunut menetelmien ja investointien myötä ja sillä on suuri vaikutus hengitysilmaan ja jopa näkyvyyteen. Yrityksessä on investoitu muun muassa hiekansekoittimiin, joilla pölyn määrä on saatu alas ja valaistus on vaihdettu tehokkaisiin led-valoihin.
Viime vuoden alussa toteutettiin savuton työpaikka, mistä on saatu erittäin hyviä kokemuksia.
– Aloimme valmistella asiaa 2019 yhdessä työterveyshuollon kanssa. Aluksi selvitimme, kuinka moni työntekijöistämme tupakoi ja tulos oli se, että reilusti yli puolet poltti. Tupakoitsijoille tarjottiin apua siihen, että he voisivat luopua tupakasta kokonaan tai ainakin olla työajan polttamatta ja kaikki tiesivät hyvissä ajoin, mitä on tulossa. Savuttomuudesta on pidetty tiukasti kiinni ja se näkyy muun muassa sairauspoissaolojen vähenemisenä.
Valimoalan koulutusta koordinoi Suomessa Tampereen Aikuiskoulutuskeskus, joka jatkaa muutama vuosi sitten lakkautetun Valimoinstituutin jalanjäljissä. URV kouluttaa itse kaikki työntekijänsä.
– Jos pohjalla on metalliteollisuuden ammattiopintoja tai vaikka puusepän tai artesaanin koulutus, niin hyvä. Pakollista se ei kuitenkaan ole. Tärkeintä on oikea asenne työntekoon ja halu tehdä työtä omilla käsillä.
Meiltä maailmalle -juttusarjassa esitellään uusikaupunkilaisia vientiyrityksiä.
Fakta
Uudenkaupungin Rautavalimo
Palvelee mm. laiva-, hissi-, paperi- ja kaivosteollisuutta.
Perustettu 1950.
55 työntekijää Uudessakaupungissa.
Toimipiste myös Kiinan Qingdaossa.
Liikevaihto noin 22 miljoonaa euroa.