
Vanhan raatihuoneen luokka täyttyy laulusta ja Reetta Lehtosen pianosäestyksestä. Musiikkiopiston kuorolaisten kasvoja peittävät maskit, mutta se ei suinkaan estä harjoittelua. Ilmoille kajahtaakin muun muassa lempeästi soljuva Sininen uni .
– Olen positiivisella tavalla yllättynyt siitä, miten monipuolinen työ tämä on, Vakka-Suomen musiikkiopiston laulunopettaja Reetta Lehtonen kertoo.
Lehtosen omat musiikkiopistovuodet alkoivat jo seitsemänvuotiaana. Lehtonen opiskeli aluksi klassista pianoa, ja 15-vuotiaana hän aloitti niiden rinnalla myös lauluopinnot.
– Melko pian oli selvää, että haluan tästä ammatin, Lehtonen muistelee.
Lehtonen valmistuikin musiikkipedagogiksi kymmenisen vuotta sitten. Valmistumisen jälkeen hän teki laulunopettajan sijaisuuksia, sekä opiskeli musiikkitiedettä Turun yliopistossa ja Lontoossa City Universityssa. Vakka-Suomen musiikkiopistoon hän pääsi töihin kolme vuotta sitten.
Lehtonen opettaa musiikkiopistossa jokaista, joka valitsee laulun joko pää- tai sivuaineeksi. Oppilaat käyvät läpi perus- ja syventävät opinnot, joihin kuuluu yksilöopetusta, hahmotusaineita ja ryhmäaineita, kuten kuoroa. Näistä eniten Lehtosta työllistää yksilöopetus.
– Valitsen oppilaalle aina tälle sopivan ja kehittävän kappaleen harjoiteltavaksi, Lehtonen kuvailee opetuksen käytäntöjä.
Lehtonen opettaa Uudenkaupungin lisäksi myös Laitilassa ja Kustavissa. Oppilaiden iät jakautuvat kahdeksasta aina kahdeksankymppiseen asti. Myös musiikilliset tyylit vaihtelevat, mikä on rikastuttanut myös ryhmäopetusta.
Hän opettaa esimerkiksi kahta kaikille avointa kuoroa: Laitilan Viihdekuoroa ja uusikaupunkilaista Vokaaliyhtye Amorosoa.
– Kuorojen opetus on minulle uudempi aluevaltaus, jonka olen tehnyt täällä opettaessa, Lehtonen sanoo.
Laitilan Viihdekuoro on harjoitellut Lehtosen johdolla jo kolmen vuoden ajan, ja on päässyt jo useasti esiintymään. Sen sijaan Vokaaliyhtye Amoroso perustettiin vasta kaksi vuotta sitten, juuri ennen koronaa, eikä ole päässyt vielä kertaakaan esiintymään.
Tällä hetkellä Vokaaliyhtye Amorosossa odotetaan kuitenkin jo toiveikkaana musiikkiopiston joulukuun konsertteja – kuorot esiintyvät 7.12. Uudenkaupungin uudessa kirkossa ja 10.12. Pyhärannan kirkossa.
– Nyt vasta päästään vauhtiin ja esiintymään, Lehtonen toteaa hyväntuulisena.
Lehtonen on perehtynyt laajaan skaalaan erityyppisiä laulutyylejä. Häneltä taittuvat niin pop & jazz kuin klassinen laulu. Näistä erityisesti klassinen tuntuu kaikkein omimmalta.
– Klassisen laulun äänenmuodostus ja tekniikka on mielenkiintoista. Etenkin klassisessa lied-musiikissa kiehtoo tekstin ja musiikin symbioosi. Klassisen lauluohjelmiston parissa laulamaan pääsee useilla eri kielillä, kuten italiaksi, saksaksi, espanjaksi ja englanniksi, Lehtonen kuvailee mieltymyksensä syitä.
Lehtonen kertoo hänen ensimmäisen laulunopettajansa tehneen häneen suuren vaikutuksen. Opettaja innosti hänet klassisen tyylin pariin, ja toimii vielä nykyään Lehtoselle hyvän opettajan mallina.
– Yritän vaalia sitä ja antaa vuorostani esimerkkiä erityisesti nuorille oppilaille, Lehtonen toteaa.
Lehtosen piano-opinnotkaan eivät suinkaan menneet hukkaan, vaan piano on hänelle tärkeä työkalu, jota hän käyttää usein laulujen säestämiseen. Pääinstrumenttina hänellä kuitenkin on laulu.
– Se on instrumentti, jota täytyy ylläpitää. Haenkin erilaisia vaikutteita ja inspiraatiota tasaisin väliajoin erilaisilta laulukursseilta. Minulla on myös oma laulunopettaja Helsingissä, jolla käyn ajoittain tarkistamassa, että oma laulutekniikkani on kunnossa, Lehtonen paljastaa.
Lehtonen on muusikko myös työnsä ulkopuolella. Hän on mukana vaihtelevissa klassisen ja rytmimusiikin kokoonpanoissa, joissa hän ajoittain myös esiintyy.
– Meillä on esimerkiksi neljän naisen a cappella -yhtye Turussa, Lehtonen vinkkaa.
Kirsi Lätti
Reetta Lehtonen
34-vuotias
laulunopettaja Vakka-Suomen musiikkiopistossa kolmatta lukuvuotta
musiikkipedagogi
kuuntelee laajasti eri genrejen musiikkia
soittaa mieluiten barokin ajan musiikkia, kuten Bachia ja liediä
uusimpia aluevaltauksia kuorolaulu ja argentiinalainen tango, äänialaltaan mezzosopraano
Tässä juttusarjassa esitellään Uudenkaupungin kulttuurintekijöitä. Kerro meille, kenestä tanssin, teatterin, kuvataiteen, musiikin tai muun kulttuurialan tekijästä haluaisit lukea. Lähetä ehdotuksesi osoitteeseen toimitus@uudenkaupunginsanomat.fi otsikolla Kulttuurin kasvot.