Ruotsalaisuuden päivää juhlistaa hovijälkiruoka

0
Hovijälkiruoka kruunataan suklaakastikkeella.

Lauantaina 6.11. vietetään pyhäinpäivää ja ruotsalaisuuden päivää, eli Kustaa Aadolfin päivää.

Kustaa II Aadolf , lempinimeltään Pohjolan Leijona, syntyi Tukholmassa 9.12.1594 ja kuoli 6.11.1632 Lutzenin taistelussa. Hän oli Ruotsin kuningas vuosina 1611–1632.

Hän oli naimisissa Brandenburgin Maria Eleonooran kanssa vuodesta 1620 ja heidän tyttärestään tuli myöhemmin kuningatar Kristiina .

Lempinimi, Pohjolan Leijona, on peräisin Paracelsuksen ennustuksesta, jonka mukaan “Pohjolan leijona kukistaisi jumalattomat viholliset ja perustaisi uuden valtakunnan.” Kustaa Aadolfia pidetään yhtenä historian suurimmista sotapäälliköistä. Hänen ihailijoihinsa lukeutui myös Napoleon Bonaparte .

Kustaa Aadolfin kuolinpäivä on yleinen liputuspäivä sekä Ruotsissa että Suomessa. Samalla me juhlimme ruotsalaisuuden päivää. Ja miten muuten päivää voi juhlia kuin nostamalla lipun salkoon?

Ruotsissa päivään kuuluvat Kustaa Aadolfin leivokset. Ensimmäisen Kustavin bagelsin valmisti vuonna 1909 kondiittori Carl Bräutigam göteborgilaisessa leipomossa.

Ei kuitenkaan ole vain yhtä tiettyä leivonnaista päivälle, vaan konditorioilla ja kotileipureilla on jokaisella omat muunnokset leivoksesta. Yleensä näissä leivoksissa maistuu suklaa ja vadelma tai sitruuna.

Ruotsalaisilla on muutenkin paljon eri merkkipäiviin kuuluvia leivonnaisia. Tunnetuin lienee grön tårta, eli prinsessakakku, joka on kuorrutettu vihreällä marsipaanilla ja sisällä on vadelmahilloa ja vaniljavaahtoa.

Kruununprinsessa Victorian molemmat lapset, Estelle ja Oscar , ovat saaneet omat nimikkokakut.

Koska Kustaa Aadolfille ei löytynyt ohjetta juhlapäivän leivonnaiselle, juhlistetaan päivää kuitenkin hovikelpoisella jälkiruoalla.

Hovijälkiruoka

pieniä marenkiruusukkeita

2 dl kermaa

0,5 l vaniljajäätelöä

kotimaisia vadelmia tai muita marjoja

Suklaakastike

1 dl sokeria

0,5 dl kermaa

0,5 dl vaaleaa siirappia

0,5 dl tummaa kaakaojauhetta

1 tl vaniljasokeria

50 g voita

Valmista suklaakastike. Sekoita kaikki aineet kattilassa ja anna kiehahtaa seosta koko ajan sekoittaen. Anna porista muutama minuutti miedolla lämmöllä, kunnes sokeri on sulanut.

Vispaa kerma vaahdoksi.

Kokoa jälkiruoka annosmaljoihin seuraavasti:

vaniljajäätelöä pohjalle, ruokalusikallinen kermavaahtoa seuraksi, päälle paloiteltua marenkia ja koristeeksi vadelmia tai muita marjoja.

Kaiken kruunaa päälle valutettava lämmin suklaakastike.

Tiina Perähannu-Silvola