Eeva Adigwe aloitti elokuussa työt Vakka-Suomen Puhelimen asiakaspalvelussa. Kolmella mantereella asunut suurperheen äiti sanoo olevansa sielultaan kaupunkilainen, jolle pienestä vakkasuomalaisesta rannikkokaupungista on vihdoin löytynyt oma kotipesä.
Tampereella syntynyt Adigwe opiskeli lukion jälkeen ravitsemuspalvelualan tutkinnon ja lähti sitten Yhdysvaltoihin au pairiksi. Siellä vierähti kaksi vuotta. Sinä aikana hän tutustui tulevaa mieheensä, nigerialaiseen Christopheriin .
– Se tapahtui yhteisten tuttavien kautta ja aluksi tutustuimme vain netin kautta. Sitten matkustin Nigeriaan ja menimme naimisiin.
Vuonna 2006 solmitun avioliiton jälkeen perheeseen liittyi miehen veljentytär, jonka nuori pari adoptoi. Nyt Ogo on 22-vuotias lähihoitaja ja asuu Turussa. Perheen muut lapset ovat 14-vuotias Adaeze , Emeka , 13, Chiamaka , 11, kaksoset Gozie ja Mezie , 3, sekä vuoden vanha kuopus Chibueze eli Toivo.
Eeva Adigwe muutti takaisin Suomeen 2006. Mies tuli perässä heti, kun maahanmuuttobyrokratia saatiin hoidettua.
– Joillakin se on kestänyt kauan, mutta me pääsimme mielestäni helpolla. Siihen ehkä vaikutti se, että olin itse hyvin aktiivinen, soitin lupien perään usein ja kysyin, missä mennään. Chris ei ollut aikaisemmin käynyt Suomessa ja kun hän sitten tuli, oli lokakuu. Lentokoneesta tuli mies t-paita päällä ja muutenkin kesäisissä vaatteissa, hän ei uskonut, että voi olla näin kylmä. Onneksi arvasin sen etukäteen ja otin talvivaatteita kentälle mukaan, Eeva muistelee hymyillen.
Perhe asettui aluksi Vantaalle, jossa Eeva suoritti matkailuvirkailijan koulutuksen. Lasten takia he kuitenkin toivoivat rauhallisempaa ympäristöä ja niinpä muuttokuorma lähti kohti Kiikalaa 2011.
– Tein ensin töitä muun muassa kirjakaupassa ja 2015 aloitin Berqvikin kartanossa pääemäntänä.
Muuton aika tuli taas 2017 kun Chris Adigwe sai työpaikan autotehtaalta. Myös Eeva Adigwe kävi tehtaalla työhaastattelussa, mutta hänestä ei tullut autonrakentajaa.
– Olen hyvin sosiaalinen ja tykkään tehdä monenlaisia töitä, kunhan saan toimia toisten ihmisten kanssa. Valmetilla minulle sanottiin työhaastattelussa, että en ehkä tulisi viihtymään tehdastyössä. Sain kuitenkin vinkin eräästä toisesta paikasta ja sieltä työpaikka sitten löytyi.
”Toinen paikka” oli Forenom majoituspalveluissa, jossa Eeva Adigwe aloitti projektivastaavana. Pesti jäi lyhyeksi kun kaksoset syntyivät ja Adigwe jäi kotiin.
Monikulttuurisessa perheessä puhutaan kolmea kieltä: vanhemmat puhuvat keskenään englantia, äiti puhuu lapsille suomea ja isä igpon-kieltä. Ruokapöydässä on sekä suomalaisia että afrikkalaisia ruokia ja molemmat maistuvat kaikille. Lasten herkkua ovat mannaryyneistä tehdyt pallerot, jotka syödään erilaisen kastikkeiden kanssa.
Adigwet asuivat aluksi Uudenkaupungin keskustan tuntumassa, mutta kun vuokra-asunto meni myyntiin, he muuttivat Kalantiin, torin varrella olevaan pienkerrostaloon. Tässä vaiheessa kerrostalo tuntuu parhaalta asumismuodolta, vaikka oma piha saattaisi muuten houkutella.
Eeva Adigwen päivät vilkkaiden lasten kanssa kuluivat vauhdilla ja tuntui hyvältä, kun sai hoitaa lapset kotona. Perheen ulkopuolisia kontakteja tuli etenkin paikallisesta helluntaiseurakunnasta, jossa Adigwet ovat aktiivisesti mukana. Kaiken keskellä perheenäiti perusti myös oman yrityksen ja alkoi tuoda Suomeen afrikkalaisia koruja, kankaita ja laukkuja. Yritystoiminta on nyt taustalla ja Adigwe keskittyy työhönsä puhelinyhtiössä.
Uudessakaupungissa on totuttu kaukaa tulleisiin, sillä kaupunkiin muuttavista jo 38 prosenttia on vieraskielisiä. Kotouttamisen eteen on Eeva Adigwen mielestä tehty paljon, mutta edelleen ulkomaalaiset löytävät ystävänsä ja tuttavansa pääasiassa toisten ulkomaalaisten joukosta. Suomen kielen oppiminen on suuri kynnys.
– Siinäkin on menty paljon eteenpäin ja asiaan paneudutaan jo päiväkodissa. Silloin kun Chris tuli Suomeen, hän osallistui kielikurssille, mutta siellä opeteltiin lähinnä kielioppia. Mies pyysi päästä luku- ja kirjoitustaidottomien ryhmään, sillä hänen mielestään siellä opetettiin suomea käytännöllisemmin.
Eeva Adigwe uskoo, että Uusikaupunki voi olla hänelle loppuelämän koti. Uusi työ on mieluisaa, siinä saa koko ajan oppia uutta ja työtä tehdään ihmisille ja ihmisten keskellä. Ennen Uuteenkaupunkiin muuttamista hän oli käynyt siellä yhden kerran, mutta nyt kotiutuminen on niin pitkällä, että viime kunnallisvaaleissa hän oli jo kristillisdemokraattien ehdokkaana.
– Sain 30 ääntä. Se oli ihan hyvä tulos, vaikka ei valtuustopaikkaan riittänytkään. Tunnen, että olen osa tätä yhteisöä. Jos joku nyt miettii Uuteenkaupunkiin muuttamista niin tänne vaan! Tietysti täytyy sitten itse olla aktiivinen ja mennä rohkeasti eri paikkoihin ja ihmisten luo. Ei voi vain odottaa, että tullaan kotoa hakemaan.
Teksti ja kuvat: Pirkko Varjo.
Rekryexpo Turun messukeskuksessa ti 16.11. kello 10–17. Tapahtumaan ei ole sisäänpääsymaksua.