Teknisen infran alla oleviin ruokapalveluihin esitettiin 300 000 euron lisämäärärahaa ja tilatoimeen koulujen ja kirjaston väistötilakustannuksia varten 101 000 euron lisävaroja. Erikoissairaanhoitoon esitettiin 700 000 euroa ja sosiaalipalveluihin 750 000 euroa lisää. Nämä kaikki talousarvion muutosesitykset hyväksyttiin maanantain valtuustossa.
Kaupungin talousjohtaja Anne Takala loi valtuustossa katsauksen kaupungin tämän vuoden talouden ensimmäiseen kahdeksaan kuukauteen. Takalan mukaan kaupungissa on monella tavalla käynnissä positiivisen kehityksen suunta.
– Täällä on hyvä työllisyystilanne ja se on merkittävästi parempi kuin koko maassa. Myös muuttoliikenne on positiivinen ja asukasmäärä on kasvussa. Korona kuitenkin vaikuttaa yhä kaupungin toimintaan, mutta vähemmän kuin alkuvuonna.
Kaupungin sosiaali- ja terveyspalvelut ovat Takalan mukaan yhä koronan takia lujilla ja koronaan liittyen kaupungille onkin tullut merkittäviä kustannuksia.
– Valtio on kuitenkin luvannut korvata ylimääräiset koronakustannukset täysimääräisinä, joten teemme avustushakemuksia noin 1,8 miljoonan euron edestä, Takala totesi.
Takala totesi, ettei kaupunki ole ottanut pitkäaikaista luottoa ja otettu kuntatodistusluotto on otettu siten, että sen korko on miinusmerkkinen.
– Verotilitykset nousivat alkuvuoden aikana yli 9 prosenttia. Syksy on heikompi, koska viime vuonna tänne tilitettiin liikaa tuloveroja, joten joudumme palauttamaan niitä, Takala lisäsi.
Kaupunki joutuu siis palauttamaan liikaa maksettuja ennakoita, koska viime vuoden verotulot olivat liian suuria.
– Nyt olemme heikoilla jäillä, koska viime vuonna korona vaikutti talouteen ja kyseessä ei ollut normaali vuosi. Tämän vuoden tilannetta kannattaakin verrata vuoteen 2019, Takala huomautti.
Kaupungin talouteen vaikuttaa muun muassa Viikaisten koulun purun kertaluontoinen 2,45 miljoonan euron poisto, joka siirtyy ensi vuodelle.
– Alun perin vahvasti alijäämäiseksi ennakoitu tulos olisi muuttumassa nollatulokseksi. Epävarmuustilanne on kuitenkin jatkuva ja voihan olla tulossa vielä jotakin yllättävää tuloa tai menoa, Takala lisää.