Toisest vinkkelist

0

Auts! Osui ja upposi! Se koira älähti, johon kalikka kalahti. Nimittäin Jussi Arolan kirjoittelu buumereista. Sehän oli pelkkää sarjatulta meitä kauan eläneitä kohtaan. ”Buumeri ei tiedä olevansa buumeri”, sanot. Hittovie!

Kyllä me tiedettiin jo kouluun mennessä, että buumereita ollaan, koska emme mahtuneet kouluihinkaan kuin kahdessa vuorossa, niin paljon meitä oli. Olen puhdasrotuinen buumeri kun olen elänyt jo 75 vuotta. Koulussa opiskelimme pakkolukuna Kalevalan, Vänrikki Stoolin runot, Aleksis Kiven muhevat tekstit. Ja siinä syntyi elinikäinen lukuharrastus. Mitä se puhe yhdestä luetusta kirjasta oli? Itse luen kymmeniä kirjoja vuodessa.

Ja matkailu Kolin ja Kerimäen välillä? Puoli sataa maata nähneenä olen Kolista ja Kerimäestä kiitollinen ja ylpeä, vaikka olen käynyt niissä vain kerran. Ja yhdellä kielellä pärjääminen? Kielitaitoni on sitä sun tätä, mutta kuudella kielellä olen asioita toimittanut. Eikä kotisohvallakaan pelkällä suomella pärjää! Ainakaan meillä kun miniä on amerikkalainen ja oman lapsenlapsen äidinkieli on englanti.

Tietotekniikkakin on buumerilla surkealla tolalla? No on! Ei tässä iässä mitään faselörpöttäjiä olla. Onneksi on lapsenlapset auttamassa rakkaita muumioitaan it-ihmeisiin. Koulut on käyty, lapset kasvatettu, töitä tehty vuosikymmenet. Veroja on maksettu ja yhdessä maa on rakennettu yhdeksi maailman parhaista maista. Ja kaikkien kunnioittama ja rakastama buumeri presidenttinämme.

Onkos sitä ajateltu, että juuri buumerit käyttävät paikkakunnillaan hyvinvointipalveluja? He matkustavat, harrastavat kulttuuria ja kustantavat monen pienyrittäjän pärjäämistä. Eikös olisi luovaa meininkiä rakentaa Uudestakaupungista Eläkeläisten Onnela? Ukin Eldorado!

Tänne vaan, mummut ja ukit, eläkeläiset, idylliseen pikkukaupunkiin, palvelujen äärelle. Täällä on hyvä elää, liikkua, harrastaa, tanssia, laulaa, herkutella, seurustella, sairastella ja kuolla. Rollaattorilla pääsee, tasaisella maalla ja mahtavat merimaisemat Pakkiksen munkkia mutustellessa. Tulkaa tänne, ottakaa kaveritkin mukaan! Töitä riittää näin yhä useammalle palveluyritykselle.

Pirjo Koskenrouta