Ugilta selkeä talouslinjaus

0

Kaupunginjohto järjesti keskiviikkona medialle talousarvioinfon. Kaupungin investointiohjelma on ensi vuonna kolminkertainen verrattuna aiempiin vuosiin, mikä ei ole enää mikään uutinen, kun investointilistalla ovat tutut hankkeet Wintteri, A-sairaala, Kalannin koulu ja pääkirjasto. Listan jatkeeksi on tullut vielä Merituulikoti.

Tiedotustilaisuudessa oli kuitenkin yksi ilahduttava uutinen. Kaupunginhallitus oli talousarviokeskusteluissa painottanut selvästi lapsia ja nuoria. Tämä näkyy investoinneissa Wintterin rakentamisena ja Kalannin koulun remontissa. Lisäksi kaupunginhallitus linjasi, että vaikka kaupungissa tehdään säästöjä, kasvun ja oppimisen määrärahoista ei karsita.

Kaupunginhallitus lisäsi talousarvioon kasvun ja oppimisen määrärahoja lähes 290 000 euroa. Raha on tarpeen, kun kaupunkiin muuttaa uutta väkeä. Uuteenkaupunkiin on kertynyt päivähoitojonoa ja sitä voidaan nyt purkaa perustamalla yksi uusi varhaiskasvatusryhmä. Varhaiskasvatukseen palkataan myös viisi uutta työntekijää. Lisäksi kaupunki jatkaa Uudenkaupungin harrastamisen mallia, eli kouluilla järjestettävää harrastustoimintaa. Näin varmistetaan, että jokainen uusikaupunkilainen lapsi voi harrastaa jotain. Myös lastensuojeluun on tulossa helpotusta. Kiireellisiin huostaanottoihin lisättiin 400 000 euroa.

Mutta kun jotain lisätään, jostain se sitten on myös pois. Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti napsaista sote-menoista. Kaupunkiin ei palkata koulupsykologia, kouluterveydenhoitajaa, ikäihmisten palveluihin sosiaalityöntekijää eikä vammaispalveluihin lähihoitajaa. Myös erikoissairaanhoidon ostopalveluista vähennetään 25 000 euroa.

Ratkaisu voi kuulostaa karulta, mutta kaupunginhallituksen päätökseen on ymmärrettävä syy. Ensi vuonna mitataan, kuinka iso potti kaupungilta siirtyy hyvinvointialueelle. Mitä suuremmat sote-menot ovat ensi vuonna, sitä suuremman potin kaupunki menettää. Talousjohtaja Anne Takala totesi tiedotustilaisuudessa nyrkkisääntönä, että jokainen lisäeuro pienentää kaupungin tuloja 60 senttiä vuonna 2023.

Uusikaupunkilaisten kannattaisi siis sinnitellä ensi vuosi terveenä. Siitä kun ei ole mitään takuuta, että isompi potti hyvinvointialueelle takaisi meille jatkossa paremmat palvelut.

Teija Uitto