
Kaupunginhallitus istui maanantaina harvinaisen pitkän kokouksen. Esityslistalla oli peräti 36 asiaa, joista yhtenä oli vuoden 2022 talousarvio ja vuosien 2022–2024 taloussuunnitelma.
– Kokous alkoi puolilta päivin ja jatkui iltakymmeneen, silti emme päässeet talousarvioesityksen käsittelyssä niin pitkälle kuin toivoin, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Raimo Löfstedt (kok.) summaa. Pelkästään talousarvioesityksestä kaupunginhallitus keskusteli viitisen tuntia. Keskustelu jatkuu ensi maanantaina, silloin tavoitteena on saada aikaa esitys valtuustolle.
Kaupunginjohtajan talousarvioesitykseen sisältyy muhkea investointilista. Kaupungin ja liikelaitosten investointeihin esitetään vuosille 2022–2024 yhteensä 61,5 miljoonaa euroa.
Sihyn liikuntatilojen rakentamiseen on varattu budjettiesityksessä suunnitelmakaudelle 27 miljoonaa euroa. Koulutiloille ei ole varattu investointirahaa, koska ne rahoitetaan leasingrahoituksella. Leasingrahoituksen määräksi on arvioitu 33,2 miljoonaa euroa.
Sihyn lisäksi muita isoja investointeja vuosina 2022–2024 olisivat liikekeskustan elävöittäminen (1,3 milj.), katuvalaistuksen uusiminen (1,1 milj.), Kaupunginlahden pohjukan ruoppaus (1 milj.), kestopäällystys (900 000 euroa), Merituulikodin peruskorjaus (2,1 milj.), Kalannin koulun saneeraus (2,3 milj.), Mörnen ja terveyskeskusalueen liikennejärjestelyt (830 000 euroa), Pankkitie-Pruukintien kunnostus (750 000 euroa), kantatie 43:n liittymäjärjestelyt Yrittäjäntien kohdalla (538 000 euroa), Autotehtaankatu (490 000 euroa), keskustan katujen kunnostus (450 000 euroa), A-sairaala (3 milj.), Kalannin koulu (2,3 milj.) ja pääkirjaston peruskorjaus (1,4 milj.).
Ensi vuoden budjettiesityksessä on myös Viikaistenmäen kertaluonteiset poistot (2,45 milj.) sekä väistötilojen kustannukset (1,4 milj.) ja ruokapalvelujen lisäkustannukset (620 000/vuosi), jotka eivät kuulu kaupungin normaaliin toimintaan. Kaupunginjohtajan esityksessä todetaan, että kaupungin ja liikelaitosten tilikauden tulos vuonna 2022 olisi ilman näitä kertaluonteisia eriä 327 000 euroa ylijäämäinen ja tilikauden ylijäämä 662 000 euroa. Näistä johtuen kaupungin ja liikelaitosten tilikauden alijäämä olisi 3,8 miljoonaa euroa ja suunnitelmakauden alijäämä 3,5 miljoonaa euroa.
Uudenkaupungin ja liikelaitosten lainamäärä kasvaisi 24,2 miljoonalla eurolla vuonna 2022.
Fakta
Tästä keskustellaan
Kaupunginjohtajan talousarvioesitys vuodelle 2022
Veroprosentti: 20,75
Verotulot: 68,2 milj. euroa (kasvu 1,9 milj.)
Vuosikate: 6,1 milj.
Nettoinvestoinnit: 32,8 milj.
Lainaa: 78,4 milj.
Valtionosuudet: 33,8 milj. (kasvu 3,4 milj.)
Tilikauden alijäämä: 3,8 milj.
Taseen ylijäämä: 9,7 milj.
Lainaa per asukas: 5 056 euroa