Väkimäärä nousee: Uudessakaupungissa 111 uutta asukasta

0
Uudenkaupungin väkiluku kasvaa 0,7 prosentin vauhdilla tänä vuonna. Väkiluvun kasvu syntyy pääosin siitä, että kaupunkiin muuttaa muualta Suomesta väkeä. Arkistokuva: Minna Määttänen.

Väkiluvun kasvu jatkuu Uudessakaupungissa. Tilastokeskuksen ennakkoväkiluku lokakuussa kertoo, että Uudessakaupungissa on 15 489 asukasta. Kasvua vuoden alusta on tullut 111 asukasta.

Vuoden alusta väkiluku on noussut 0,7 prosentin vauhdilla. Varsinais-Suomen muihin kasvukuntiin verrattuna vauhti on keskitasoa.

Katso naapurikuntien muutokset alla olevasta grafiikasta.

Väkiluvun ennakkotiedot tarkentuvat vielä myöhemmin, kun kaikki muutokset ehtivät tietokantaan.

Väkiluku näyttää olevan kasvussa tänä vuonna 18 kunnassa Varsinais-Suomessa. Yhdeksässä kunnassa väkilukumuutoksen edessä on miinusmerkki. Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen lokakuun ennakkoväkilukutilastosta.

Osassa kuntia muutokset ovat kuitenkin niin pieniä, että muutoksen suunta ja suuruus selviävät vasta myöhemmin tilastotarkennusten jälkeen.