Valoilla tunnelmaa pimeälle pihalle

0
Lumipeitteiset kausivalot luovat puutarhaan taianomaisen tunnelman.

Joulu- tai kausivalojen käyttö on viime vuosina yleistynyt niin että harva piha on enää täysin valoton. Puutarhuri Henna Routi Pihahelmestä pitää kehitystä myönteisenä.

– Marras- ja joulukuu ovat meillä vuoden pimeintä aikaa, joten pihan koristelu kausivaloin tuo valoa ja piristystä niin asukkaille kuin ohikulkijoille, toteaa Routi.

Kausivalojen sijoittelussa, määrässä tai väreissä voi jokainen toteuttaa omia mieltymyksiään, kunhan huomio sen että valot eivät saa häiritä naapureita.

– Valojen sijoittelussa on syytä huomioida myös turvallisuus ja käytännöllisyys. Johdot pitää sijoittaa niin, ettei niihin kukaan kompastu ja pihan lumityöt on mahdollista tehdä katkomatta johtoja. Valot kannattaakin asentaa ennen pysyvän lumen tuloa, opastaa Routi.

Nykyään uutta pihaa rakennettaessa on tavallista että puutarhaan sijoitetaan jo valmiiksi lukuisia sähköpistokkeita, mikä mahdollistaa kausivalojen asentamisen haluttuihin kohteisiin erittäin helposti.

Routin mielestä kodin sisäänkäynti on luonteva paikka sijoittaa kausivalot. Mikäli sisäänkäynnin luona ei ole tarkoitukseen sopivia puita tai pensaita, voi valoketjun kääriä vaikka suuren kynttilälyhdyn sisään.

– Sisäänkäynnin läheisyydessä olevat valot toivottavat tervetulleiksi niin kodin asukkaat kuin vieraatkin, sanoo Routi.

Valojen sijoittelua pohdittaessa kannattaa myös miettiä mikä siinä omassa pihassa on se ”juttu”.

– Pihalla voi olla vaikka muodoltaan kaunis puu tai pensas, kutsuva kaariportti tai joku muu vastaava, silmää miellyttävä kohde, mikä varmasti näyttää upealta talven pimeyden keskelle valaistuna, kuvailee Routi.

Ulkokohteissa myös mittakaavalla on merkitystä, ettei tee valaistuksesta liian isoa tai liian pientä.

Kausivalojen lisäksi valoa ja tunnelmaa talvisella pihamaalla lisäävät aidot kynttilä. Henna Routi kannustaakin tekemään pihalle jää- ja lumilyhtyjä mikäli kelit sen sallivat.

– Kynttilöiden sijoittelussa ja käytössä pitää kuitenkin aina muistaa paloturvallisuus, alleviivaa Routi.

Toki kausivaloista voi nauttia myös kerrostalossa.

– Parvekkeelle voi tehdä valosommitelmia havuköynnösten tai muiden kasvien avulla. Mikäli parvekkeelle ei ole pistorasiaa valoja varten, niin turvalliset valot saa aikaan käyttämällä paristokäyttöisiä kynttilöitä ja valonauhoja.

– Kaunis ja persoonallinen valosommitelma syntyy myös rakentamalla mieleinen joulumaa pienoiskasvihuoneen sisään. Myös tässä kannattaa hyödyntää paristokäyttöisten valojen monipuolinen tarjonta. Parvekkeen ohella valaistun pienoiskasvihuoneen voi sijoittaa vaikka eteiseen toivottamaan tulijat tervetulleiksi, neuvoo Routi.

Se, minkä värisiä kausivaloja käyttää, on täysin makuasia. Useimmat ovat mieltyneet lämpimiin, kellertäviin valoihin, joita myös suositaan julkisissa kohteissa. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat Uudenkaupungin Rauhanpuiston valot.

– Uusia kausivaloja ostettaessa kannattaa lukea tarkkaan mitä paketissa sanotaan valojen värisävystä. Kannattaa myös pohtia miten uudet valot sopivat mahdollisen vanhojen, yhä käytössä olevien valojen rinnalle ja minkälainen kokonaisuus niistä muodostuu, toteaa puutarhuri Henna Routi.