Vanhaksi yhdessä yössä

0

Kuulun Suomen suurimpaan vuoden 1947 ikäluokkaan, jolloin meitä syntyi yli 108 000. Suurin elossa oleva ikäluokka emme enää ole vaan 1963 syntyneet 78 000:lla.

En ole iän karttumista juurikaan miettinyt enkä siitä stressiä kantanut. Ikä on vain numero ja ajattelen myös niin, että eri tilanteissa olen milloin minkäkin ikäinen. Kun leikin 2- ja 5-vuotiaitten lastenlasteni kanssa olen taas lapsi ja valvotun yön jäljiltä tuntuu 110-vuotiaalta. Olisiko niinkin, jos on perheen kuopus, että se saa kuvittelemaan itsensä nuoremmaksi. Että on koko ikänsä ”juniori”?

Tilastossa ikäihmisiksi luokitellaan +75-vuotiaat, josta vanhuuden katsotaan alkavan. Näin kuvittelin itsekin ennen kun tuli korona. Tomerat naisministerimme Marin ja Kiuru määräsivät kaikki 70-vuotiaat ja sitä vanhemmat poistumis- ja lähestymiskieltoon – kotiarestiin. Meidät luokiteltiin ”hauraiksi vanhuksiksi”.

En tuntenut itseäni kovin hauraaksi vaan Arstilan kolumnin ”äreäksi äijäksi”. Syksyllä tuo ehdoton määräys taannehtivasti peruttiin – se olikin ollut vain omaehtoinen suositus. Mutta aika moni meistä ehti tuolloin vanheta keski-ikäisestä ikäihmiseksi.

Toinen muistutus tuli kuntavaaleissa. Olin valituista valtuutetuista vanhin eli ”nestori”. Muut itseäni vanhemmat ehdokkaat jäivät rannalle. Vanhin valtuutettu sai avata uuden valtuustokauden 16.8.

Politrukkien puheet ovat usein tylsää perusjargonia. Ja kun en omaa erityisiä puhujan lahjojakaan päätin puheen keskellä soitattaa musiikkia. Sehän tunnetusti rauhoittaa ja menee kuulijan tunteisiin, suoraan sydämeen.

Valitsin Youtubesta uuden videon John Lennonin säveltämästä ”Imaginesta”. Paitsi melodia, sanat koskettavat, kun hän pyytää kaikkia unelmoimaan paremmasta maailmasta, jossa ihmiset elävät rauhassa. ”You may say I’m a dreamer but I’m not the only one. I hope some day you’ll join us and the world will live us one.”

Elämä on ihmisen parasta aikaa – filosofoi edesmennyt mäkihyppääjä Matti Nykänen. Lennonin elämä päättyi 8.12.1980 erään seinähullun laukauksiin. Mutta me, jotka luemme tätä juttua, olemme elossa ja meillä on vielä aikaa.

Sen käytöstä päätämme itse. Voimme pilata oman ja lähimmäisemme päivän negatiivisen kyynisellä asenteella. Tai sitten nähdä uuden päivän positiivisena mahdollisuutena innostua ja onnistua sekä lisätä omaa ja jonkun kanssaihmisen onnellisuutta.

Unelmointi ei ole iästä vaan asenteesta kiinni. Me ikäihmiset unelmoimme ja toivomme siinä missä nuoremmatkin. Toiveet ovat ehkä epäitsekkäämpiä kuin nuorilla. Ajattelemme lastemme ja lastenlastemme hyvinvointia ja pärjäämistä oman terveytemme ohella.

Jotkut ripustautuvat epätoivoisesti näyttääkseen nuoremmilta. Itse kuvittelen, että uteliaisuus, rohkeus ja huumori sekä aivojen tuulettaminen pitävät mielen nuorekkaana vaikka ulkokuori vähän rapistuisi. Ja se, ettemme pelkäisi mitään, kaikkein vähiten kuolemaa.

Elinajanodote meillä sodan jälkeen syntyneillä miehillä oli 58 – naisilla 65 vuotta. Elämä on lahja ja varsinkin, kun me olemme saaneet sille jatkoajankin. Voimme kiitollisina ristiä kätemme ja kiittää Luojaa elinpäivistämme.

Tarmo Kangas, 74

rohkeasti seniori

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here