Varsinais-Suomi on edelleen koronavirusepidemian leviämisvaiheessa – Sairaalakuormitus huolestuttavalla tasolla

0
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri ilmoitti tänään perjantaina yleisen maskisuosituksen päättämisestä.

Koronatartuntojen ilmaantuvuus Varsinais-Suomessa kahden viimeisen viikon ajalta 100 000 asukasta kohden on nyt 110. Viikko sitten ilmaantuvuus oli 109.

Sairaalakuormitus on huolestuttavalla tasolla. Tällä hetkellä koronan takia on hoidossa 18 potilasta Tyksissä, joista alle viisi on tehohoidossa.

Tiistaina kokoontunut Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä muistuttaa, että suu-nenäsuojuksen käyttö on yhä erittäin tärkeää julkisessa liikenteessä ja sisätiloissa sekä yleisötilaisuuksissa, joissa on paljon ihmisiä lähellä toisiaan.

Hengitystieinfektio-oireisena ei pidä mennä ihmisten pariin, edes rokotettuna. Koronakoordinaatioryhmä suhtautuu myönteisesti koronapassin käyttöön lain tällä hetkellä sallimissa tilanteissa. Ryhmä puoltaa koronapassin käytön laajentamista erityisesti vapaaehtoisuuden pohjalta.