Paula Kekki, Uudenkaupungin 1. apteekki
Apteekissa ollaan huolissaan siitä, kuinka paljon asiakasvirta on pienentynyt remontin alkamisen jälkeen.
– Ikäihmiset eivät edelleenkään pääse meille, koska taksit eivät kulje ovelle saakka. Alisenkadun reunaan asvaltoitiin meitä varten pitkä liuska, mutta eivät iäkkäämmät ihmiset yksinään sitä pitkin kulje. Asvaltti onkin lähinnä tavarantoimitusten helpottamiseksi, Kekki toteaa.
Kekin mukaan ensi toukokuun loppuun kestävä remontti opettaa hänen asiakkaansa käyttämään kaupungin toista apteekkia.
– On siis täysin mahdollista, että asiakkaat eivät tule enää meille takaisin. Tosin voihan se olla, että uudistetusta Alisestakadusta tulee niin ihana, että se vetää täysin uutta väkeä keskustaan. Toistaiseksi kuitenkin vähän epäilen, Kekki lisää.
Kekki huomauttaa, että tässä vaiheessa hänellä ei ole remontista mitään hyvää sanottavaa. Hän kaivaa esille asiakaskäyntitilastot syyskuun alusta itsenäisyyspäivään asti.
– Tällä aikavälillä meillä on tänä vuonna yli 2000 asiakaskäyntiä vähemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Onneksi meillä on myös kotihoidon lääkejakelu, joten emme ole vielä täysin hätää kärsimässä, Kekki korostaa.
Kekki toivoo, että uudistettuun keskustaan tulisi aiempaa laajemmin tapahtumia, jotka vetäisivät väkeä paikalle.
– Niin ja toivottavasti parkkipaikkojen määrä ei ainakaan vähene. Ja invapaikkojen olisi hyvä pysyä vanhassa paikassa. Minä en siis kritisoi urakoitsijaa millään tavalla, hän on ottanut kaiken huomioon ja hoitanut hyvin, mutta kaupunki olisi voinut suunnitella työt vähän eri tavalla, Kekki lisää.
Marika Nyyssönen, Sisustus Ulpukka
Ulpukan liiketoimintaan ei Alisenkadun osasulku ole juurikaan vaikuttanut. Sijainti torin kulmassa on Nyyssösen mukaan hyvä, joten kauppaan on helppo tulla ja lähteä.
– Urakka on edennyt vauhdikkaasti, eikä se ole haitannut meitä, asiakkaita tai tavarantoimittajia. Odotan positiivisella mielellä työmaan valmistumista, koska hieno keskusta tuo varmasti lisää ihmisiä ja tapahtumia Alisellekadulle ympäri vuoden, Nyyssönen summaa.
– Uudesta kadunpinnasta näkee nyt jo, että siitä tulee hyvä. Kokonaisuudesta tulee varmasti hieno ja toivottavasti uudistettua aluetta tehdään enemmänkin keskustaan, Nyyssönen lisää.
Kaisa Leino, Kirja-Vakka
Alisenkadun remonttiurakka on vaikuttanut kirjakaupan liiketoimintaan merkittävästi. Leino kuvailee vaikutuksia järkyttäväksi.
– Syys–marraskuun aikana meillä on käynyt joka kuukausi 400 asiakasta vähemmän kuin vuosi sitten. Suuri osa asiakkaistamme on ikäihmisiä ja he eivät nyt pääse kulkemaan isokivisen sepeliväylän läpi meille, Leino toteaa.
Leinon mukaan kirjakauppa-alalla kevät on muutenkin hiljaista aikaa, joten ensi kevättä hän odottaa kauhulla.
– Joka päivä tässä nyt pohditaan, että pärjätäänkö. Parin vuoden koronakurituksen jälkeen tämä on vielä lisäisku vasten kasvoja. Puhutaan isosta rahallisesta menetyksestä, Leino lisää.
Leino korostaa, että urakoitsijan kanssa kaikki on mennyt hyvin, mutta töiden suunnittelussa olisi pitänyt huomioida yrittäjien etu paremmin.
– Tänne on nyt todella kapea kulkureitti, joka on välillä auki toisesta päästä ja välillä taas toisesta. Valmiista kadusta voi tulla vaikka mitenkä hieno, mutta se ei tuo menetettyä myyntiä takaisin. Onko se yrittäjän tehtävä repiä niskastaan keskustan elävöittämisen tuomat kustannukset, Leino pohtii.
Leino olisi suurta remonttia mieluummin laittanut keskustan asvaltin kuntoon ja lisännyt kukkaistutuksia, se olisi ollut nopeampaa ja edullisempaa.
– En edelleenkään ymmärrä, miksi katualuetta on suunniteltava tapahtumakäyttöä varten, koska torikin on vajaakäytöllä. En ole uudistumista vastaan, mutta tämä urakka olisi pitänyt hoitaa nopeammin. Toivon kuitenkin, että nyt, kun tälle tielle on lähdetty, niin myös seuraava kortteli remontoitaisiin. Vasta sen jälkeen nähdään, oliko tästä kurimuksesta oikeasti jotakin iloa, Leino huomauttaa.
Rami Hyytiä, Kesport
Urheiluliikkeessä huomattiin asiakasvirran laskun heti syyskuussa katuremontin alettua. Hän toteaa, että kaupoissa kiertely ja heräteostostelu loppuivat kuin seinään.
– Ne, jotka viitsivät tänne asti tulla, tulevat oikeasti jonkin tarpeen perässä ja todennäköisesti ostavatkin jotakin, Hyytiä lisää.
Myös lokakuu oli hiljainen, mutta Hyytiän onneksi marraskuussa tulleet pakkaset piristivät talvivälinekauppaa.
– Alisenkadun kulkureitit muuttuvat koko ajan, välillä emme ole saaneet liikkeen toista ovea auki ollenkaan, koska oven edessä on ollut monttu. Meidän onneksemme ulko-ovia on kaksi vierekkäin. Onneksi urakoitsija on tiedottanut meitä koko ajan suunnitelmien etenemisestä, Hyytiä kertoo.
Hyytiä ja kirjakaupan Leino toivoivat molemmat, että Alisenkadun remontin ajaksi torille olisi tehty ylimääräisiä parkkipaikkoja, mutta se ei kaupungille sopinut.
– Pikkukaupungin etu on juuri siinä, että parkkipaikat riittävät ja yleensä auton saa hyvinkin lähelle, mutta nyt se ei ole mahdollista, Hyytiä lisää.
Hyytiä toivoo, että urakkaa olisi tehty osissa siten, että katua olisi hetkittäin kavennettu, mutta Alisenkadun läpiajoliikenne olisi kuitenkin ollut koko ajan mahdollista.
– Urakoitsija on kuitenkin tehnyt hyvää työtä ja uutta pintaa nopeasti, mutta urakan alku oli meille shokki, Hyytiä summaa.
Hyytiä toivoo ankaraa pakkastalvea, mutta sanoo suhtautuvansa toiveeseensa itsekin vähän kaksipiippuisesti.
– Jos kunnon talvi jatkuu, se tietää hyvää talvivarustemyynnille, mutta toisaalta se hidastaa Alisenkadun urakan etenemistä ja vaarana on, että urakka venyy. Tämä on vähän toisaalta–toisaalta-asia, hän lisää.
Katja Kaartinen
Alisenkadun remonttityömaa eteni vauhdilla marras–joulukuun vaihteeseen asti. Tavallista aikaisemmin tulleet pakkaset saivat maan routaan ja työmaalla tuli nopeasti tarve lämpöpeitoille, jotta kivien ladontatyötä saisi jatkettua.
– Jos pakkaset jatkuvat tällaisena, työmme menee todella vaikeaksi. Otimme lämpöpeitot viime viikolla käyttöön, mutta emme odottaneet näin kovia pakkasia ennen vuoden vaihdetta, Maisemarakennuksen työnjohtaja Pasi Vilola toteaa.
Pakkasten jatkuessa routa painuu entistä syvemmälle ja silloin lämpöpeitoista ei Vilolan mukaan ole enää hyötyä.
– Jos kelit eivät nyt palaudu vuodenaikaan nähden tavanomaiseen eli muutaman asteen plussalle, niin työt pysähtyvät tältä vuodelta tähän. Nyt emme voi tehdä muuta kuin odottaa, mutta pidämme ensi viikolla kaupungin kanssa palaveria siitä, kuinka etenemme. Jos päätämme pitää tauon, niin jatkamme vasta keväällä.
Alkuperäisen suunnitelman mukaan Alisellakadulla olisi tehty kiveämistöitä joulukuun loppuun asti. Vielä ei tiedetä, kuinka yhtäkkinen pakkasaalto vaikuttaa urakan valmistumisaikatauluun.
– Suunnitelmana on, että työ valmistuisi toukokuun loppuun, mutta nyt en uskalla luvata. Nyt tarvitsemme leudon kevään, Vilola lisää.
Ennen pakkasia työmaalla ehdittiin latoa takaisin kaikki vanhat reunakivet ja aloittaa uuden kivetyksen latominen.
– Uutta graniittipintaa on ladottu runsaat 200 neliötä, Vilola laskeskelee.
Alisenkadun Koulukadun ja Sepänkadun väliselle pätkälle on tuotu väliaikainen valaistus. Kunhan kadun pintatyöt on saatu valmiiksi, pystytetään kortteliin samanlaiset tyylitellyt valaisimet kuin mitä esimerkiksi Sepänkadulla on.
– Valaisimet on tilattu Etelä-Euroopasta ja vielä ei tiedetä, koska ne saamme, Vilola huomauttaa.
Keskustan parantamisurakalle toivotaan jatkoa
Katja Kaartinen
Kaupunginvaltuusto kokoontuu ensi maanantaina päättämään kaupungin ensi vuoden budjetista. Päätettäväksi tulee siis myös se, jatketaanko Alisenkadun kunnostusta myös Sepänkadulta Liljalaaksonkadulle päin eli Kalannin Säästöpankin risteyksestä Telmarinin risteykseen.
Tässä korttelissa toimivat yrittäjät toivovat, että kunnostettua kadunpintaa tulisi myös heidän liikkeidensä edustalle.
Putiikki Siksakin Merja Ruohola on ehdottomasti keskustan laajemmankin uudistamisen kannalla.
– Haluaisin, että myös muiden keskustan liikkeiden edustaa uudistetaan. Jos uudistus jää vain yhden korttelin mittaiseksi, niin näyttäähän se vähän torsolta. Kaupungin keskusta mielletään muutenkin niin pieneksi alueeksi, että voisihan sitä vähän yrittää laajentaa, Ruohola sanoo.
Ruohola on iloinen siitä, että Alisenkadun remonttikorttelin varrella olleet puut kaadettiin.
– Kadusta tulisi paljon avarampi ja valoisampi. Liikkeet pääsevät paremmin esille ja jospa kiinteistöjen omistajat innostuisivat nyt kunnostamaan myös julkisivujaan edustavammaksi, Ruohola lisää.
Ruohola toivoo kaupungilta monipuolista keskustan kehittämistä ja sitä, että tori- ja tapahtumatoimintaa laajennettaisiin torilta enemmän Alisenkadun varteen.
– Tulihan Kaupunginlahden rannastakin todella hieno, vaikka siitä tuli alkuun paljon soraääniä. Minä katselen päivittäin näitä keskustan katuja ja kyllähän nämä ehostusta kaipaavat, Ruohola toteaa.
Ruohola ei kaipaa keskustaan esimerkiksi lämmitettyjä katuja, vaan sitä, että perusasiat olisivat kunnossa.
– Nyt nämä kadut ovat epätasaisia ja epäsiistejä, hän lisää.
Kodin kangastuksen Mervi Kluuskeri on samoilla linjoilla Ruoholan kanssa.
– Olen aistinut julkisessa keskustelussa pientä kutinaa siitä, ettei remontti ulottuisikaan yhtä korttelia kauemmas. Sittenhän se tarkoittaisi sitä, että kaupunki päätöksellään rajaisi keskustan yhden korttelin mittaiseksi, mikäs järki siinä on, Kluuskeri pohtii.
Kluuskeri on valmis siihen, että urakkaa jatkettaisiin hänen edustan kortteliinsa esimerkiksi ensi talvena.
– Talvi ehkä menisi taloudellisesti pienessä hirressä, mutta olen valmis ottamaan sen riskin, jos saamme kauniimman ja elävämmän keskustan. Se tosin pelottaa, että tuleeko liiketiloista kovin kuumia, jos puut kaadetaan, mutta eiköhän siihenkin löydy ratkaisut, Kluuskeri lisää.
Kluuskeri toivoo keskustaan lisää vinoparkkeja, istutuksia ja jouluvaloja sekä kunnostettuja julkisivuja.
– Toivon tietenkin lisää tapahtumia ja vaikkapa pienimuotoista torimyyntiä myös tähän pankin edustan aukiolle, hän suunnittelee.