Barbien kampauksista kiharapermikseen

0
Sofia Heinolle oman parturi-kampaamon pyörittäminen Lokalahdella oli luonteva ratkaisu, kun koulut ja päiväkoti ovat lähellä.

Sofia Heino harjoitteli jo lapsena tulevaa ammattiaan varten.

– Laitoin aina Barbien hiuksia, Sofia naurahtaa.

Hän on pyörittänyt Parturi-kampaamo Sofiaa yksin vuodesta 2013 lähtien. Omalla toiminimellään hän on työskennellyt alalla kohta 16 vuotta.

– Olin Uudenkaupungin Top-Tukassa, kunnes jäin äitiyslomalle vuonna 2009. Seuraavana vuonna aloitin Lokalahdella, Sofia kertaa.

Aluksi hän työskenteli Lokalahden Parturi-Kampaamossa yhdessä toisen kampaajan kanssa, kunnes jäi jälleen äitiyslomalle vuonna 2012. Seuraavasta vuodesta eteenpäin hän on pyörittänyt Lokalahden ainoaa parturi-kampaamoa.

Myös pukuompelijaksi kouluttautuneelle Sofialle ala oli yksi haaveammateista. Muitakin oli.

– Lentoemäntä oli yksi haave. Kampaamoala on ollut sellainen, mistä olen aina tykännyt. Tykkään tehdä käsillä paljon.

Parturi-kampaajan työ on hyvin ihmisläheistä.

– Saa olla ihmisten kanssa tekemisissä. Jokainen päivä on erilainen.

Monesti kampaajan työtä kuvaillaan terapeuttiseksi.

– Kaikenlaista saa kuulla, Sofia naurahtaa, mutta ei lähde luonnollisestikaan juoruamaan.

Turussa TYA-oppilaitoksella 1,5 vuodessa alalle kouluttautunut Sofia on kotoisin Orivolta. Kalannissa koulut käynyt Sofia on asunut Lokalahdella kohta 18 vuotta.

Oman yrityksen pyörittäminen Lokalahden keskustassa, pankin naapurissa on sujuvaa ja luontevaa.

– Asun kilometrin päässä. On helppoa, kun päiväkoti ja koulu ovat lähellä.

Asiakkaat saapuvat yleensä lähiseudulta, mutta muutama tulee varta vasten kauempaakin. Yksi melko suuri asiakasryhmä on kesäasukkaat, joista osa käy edelleen, vaikka eletään jo joulukuuta.

Joku saattaa olla esimerkiksi talvet muualla ja sitten on mukava vaihtaa puolen vuoden kuulumisia.

Sofia tekee myös kotikäyntejä vanhusten luo, jotka eivät pääse paikalle.

– On kiva auttaa heitä, hän hymyilee.

Muuten asiakkaina käy tasaisesti miehiä ja naisia, nuoria ja iäkkäitä.

Parturiala ei ole kokenut suuria mullistuksia vuosien saatossa. Tekniikka toki kehittyy ja esimerkiksi hiustenhoitotuotteet ja muut aineet ovat muuttuneet hellävaraisemmiksi. Moni kun ei siedä hajusteita.

Hiustyylit menevät usein sykleissä. 90-luvun kampaukset ovat tulleet takaisin ja lisäksi pojilla on uusi, vanha villitys.

– Nuoret miehet ovat innostuneita permanenteista. Pojat haluavat, että sivuilta on ihan lyhyet ja päällä pyöreä permis, Sofia kertoo.

Lisäksi halutaan jälleen polkkatukkaa ja keskijakausta. Väreissä liukuvärjäystä ja yksiväreistä.

– Punertavaa tukkaa on haluttu syksyllä enemmän, Sofia on huomannut.

Korona-aikana juhlakampauksia ei juuri tehty, mutta pitkästä aikaa hän sai tehdä syksyllä vanhojen tanssi -kampauksia ja muutamia pikkujoulukampauksiakin on tehty.

Koronapandemia sotki viime ja tätä vuotta myös kampaamoalalla. Aluksi asiakkaat kaikkosivat, mutta onneksi tilanne normalisoitui ajan myötä.

Myös lomailuun koronalla on ollut vaikutuksensa.

– On tapana ollut lähteä syksyllä ulkomaille pariksi viikoksi, mutta ei tietenkään nyt korona-aikana.

Sofialla ei ole tarkkoja aukioloaikoja, vaan hän ottaa asiakkaita vastaan sopimuksen mukaan aamusta iltaan.

Vapaa-aikaa sentään onneksi jää, vaikkakin lasten harrastukset, 9-vuotiaan Ellan sirkuskoulu ja 12-vuotiaan Niklaksen jalkapallo vievät omansa.

Itse hän on innostunut maantiepyöräilemään miehensä kanssa. Kesän aikana mittariin kertyi peräti 1900 kilometriä.

Parturi-kampaamo Sofia

Yrittäjä: Sofia Heino

Yrittäjänä alalla: tammikuussa 16 vuotta

Perustamisvuosi: 2006

Ala: parturi-kampaamo

Työntekijöiden määrä: 1

Tässä juttusarjassa esitellään paikallisia pienyrittäjiä muutaman viikon välein. Seuraavana vuorossa on Design MOn Sini Lainio.